Verkkouutiset

Elina Lepomäki kertoo, miten keskuspankki tuottaa varallisuuseroja

Matalista koroista hyötyvät ne, joilla on varaa sijoittaa rahaa osakkeisiin, sanoo kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) sanoo, että varallisuus kasautuu, mutta syypää ei ole kapitalismi vaan Euroopan keskuspankki.

Keskuspankki on pitänyt korot ennätysmatalalla kymmenen vuotta, mikä on nostanut esimerkiksi pörssiosakkeiden arvoa. Hänen mukaansa osa kansalaisista on pystynyt vaurastumaan, osa ei.

– Esimerkiksi nuoret tai vähävaraiset, joilla ei ole mahdollisuutta kerryttää varallisuutta eikä käyttää velkavipua, he ovat suoraan häviäjiä, Elina Lepomäki sanoo Nykypäivä-lehdessä.

Hänen ajatuksensa kulkee näin: viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana omaisuuserien arvot ovat nousseet. Sinä aikana ovat vaurastuneet ne, jotka ovat voineet sijoittaa omaisuutta esimerkiksi osakkeisiin. Jos on käyttänyt velkavipua eli lainannut rahaa ja sijoittanut senkin osakkeisiin, on hyötynyt vielä enemmän, koska velkaraha on ollut halpaa.

EKP on perustellut matalia korkoja ja valtion lainojen ostoja elvytyksellä, jolla puolestaan lisätään talouskasvua.

– Elvytyksellä on ehkä ylläpidetty talouskasvua ja työllisyyttä, mutta jos ihminen ei pysty vaurastumaan omalla työnteollaan, me olemme luoneet kahden kerroksen väkeä Eurooppaan, Lepomäki sanoo.

Matalien korkojen takana oli Eurooppaa koetellut finanssikriisi, joka taas johtui siitä, että osa euromaista ei kyennyt huolehtimaan veloistaan.

Lepomäen mielestä euroalue on kyennyt poistamaan kriisiin johtaneita tekijöitä vain vähän. EU:n pankkiunioni on saatu alkuun, mutta siitä puuttuu keskeisiä osia, kuten eurooppalainen talletussuoja. Yhteisen pääomamarkkina-alueen luomisessa on jopa otettu taka-askelia.

– Pankkien merkitys valtioiden luotonannossa on pysynyt samana tai jopa kasvanut siitä, mistä lähdettiin.

Lue kapitalismin muutosta koskeva juttu Verkkouutisten Plus-liitteestä. Kirjautuminen on maksuton.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)