Verkkouutiset

Elina Lepomäki: Jos tilanne olisi toinen, olisin ehdolla kuntavaaleissa

Kansanedustaja kertoo, että hänellä on vireillä avioero.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ei ole asettumassa ehdolle kuntavaaleissa.

– Olisin mielelläni ollut ehdolla kevään kuntavaaleissa, mutta käytännön syistä en siihen nyt pysty, Elina Lepomäki kertoo Verkkouutisille.

Hän perustelee ratkaisuaan henkilökohtaisilla syillä.

– Avioeroni on vireillä. Henkilökohtainen kampanja on minulle lähiviikkoina mahdoton, Lepomäki sanoo.

Lepomäki aikoo kuitenkin tehdä kokoomuksen varapuheenjohtajana kaikkensa kokoomuslaisten ehdokkaiden ja puolueen menestyksen eteen.

– Töitä on paiskittu ympäri maata täysillä koko talvi. Meillä on kaupungeissa ja kunnissa upeita tulevaisuuteen katsovia ihmisiä ehdolla valtuustoihin ja pormestariksi. Kokoomuksella on tällä joukkueella kaikki edellytykset voittoon, Lepomäki uskoo.

Lepomäki sanoo, ettei hän aio kommentoida tämän enempää yksityisasioitaan.

– Kuntavaaliehdokkuudestani on ymmärrettävästi kyselty. Jos tilanne olisi toinen, olisin totta kai ehdolla. Tärkeintä minulle on nyt olla läsnä lapsilleni, Lepomäki sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)