Verkkouutiset

Elina Lepomäki: Hyvinvointivaltion ystävien pitäisi olla huolissaan hyväosaisten maastamuutosta

Kansanedustajan mielestä suomalainen järjestelmä ei sääntelyn ja holhouksen määrän perusteella luota ihmiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kirjoittaa Liberan blogissa, että hyvinvointivaltiota kannattavien ihmisten tulee olla huolissaan koulutettujen muuttoliikkeestä pois Suomesta ja siitä seuraavasta veropohjan pienenemisestä.

Vuosina 2010–2015 Suomesta muutti pois 3422 kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkinnon suorittanutta henkilöä enemmän kuin mitä Suomeen muutti vastaavan koulutustason henkilöitä.

– Politiikka menee metsään, kun yritämme pumpata jostain joukosta kaikki mehut (verot) irti, sen sijaan että pohtisimme, miten saamme kyseistä porukkaa maahan lisää. En tarkoita pelkästään maahanmuuttoa, vaan sitä, että Suomessa yhä useammalla olisi mahdollisuudet kivuta omalla työllään korkeasti tai edes hyvin ansaitsevien joukkoon, Lepomäki kirjoittaa.

Keskusteluissa on Lepomäen mukaan keskitytty liikaa kauhistelemaan tulevaisuutta ja robotiikan vaikutuksia työllisyyteen. Tulevaisuutta on hänen mielestään turha arvuutella, kun järjestelmämme ”laahaa vuosikymmenet perässä jo nykytodellisuuteen nähden”.

– Meillä on toistaiseksi ollut maailman koulutetuin kansa, mutta järjestelmä luottaa ihmiseen vähiten, kun katsotaan sääntelyn ja holhouksen yksityiskohtien määrää, hän sanoo.

Maastamuuttajat eivät Lepomäen mukaan yleensä valitse asuinpaikkaansa verojen mukaan, mutta työpaikat muuttavat verotuksen perässä. Korkea koulutus ei myöskään hänen mukaansa merkitse korkeaa tulotasoa, mutta kattavampien tilastojen puutteessa korkeakoulutettujen muuttoliike antaa hänen mukaansa arvion Suomen vetovoimaisuudesta.

– Julkisen talouden rahoitus on varsin pienen porukan harteilla. Korkeimmin tienaava 10 % maksaa valtion tuloverokertymästä noin 70 %. Kunnallistalous huomioiden sama porukka maksaa noin 40 % kaikista palkkaveroista. Tuhannenkin hyvätuloisen maastamuutolla on näkyvä merkitys.

Lepomäki pitää hyvänä, että sosiaalinen liikkuvuus on kohtuullisen korkealla.

– Kymmenen vuoden aikana seitsemän kymmenestä alimman tuloluokan ihmisestä nousee ylempiin tuloluokkiin. Tuo luku voisi olla vielä korkeampi! Mahdollisuuksien yhteiskunnassa matalatuloinen henkilö ei vasten tahtoaan pysy sellaisena koko elämäänsä. Se tarkoittaa laajempaa vapautta ja yksilöllisyyttä, vähemmän sääntelyä ja holhousta. Mutta kaikista vastenmielisintä on sen hyväksyminen, ettei toisen erilaisuus tai menestys ole minulta pois, Lepomäki päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)