Verkkouutiset

Eläkeyhtiön johtaja HS:lle: Nykymeno uhkaa pankkijärjestelmää

Eurooppa on valumassa nollakorkojen ajasta negatiivisten korkojen aikaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Negatiiviset korot ovat uhka Euroopan pankkijärjestelmälle, Eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto arvioi Helsingin Sanomille.

Pankit Euroopassa pohtivat, pitäisikö niiden alkaa veloittaa asiakkailtaan rahan pitämisestä käyttötileillä. Jotkut pankit ovat jo tarjonneet asiakkaille asuntolainaa negatiivisella korolla.

Risto Murron mukaan tilanne on huolestuttava ja ennenkuulumaton rahoitusmarkkinoiden kannalta. Hänen mukaansa näin laajamittaista negatiivisten korkojen tilannetta ei ole ollut koskaan Euroopan historiassa.

– Tilanne on mennyt jo Japanin yli, Murto sanoo HS:lle.

Hänen mukaansa nyt pohditaankin sitä, kuinka pitkälle korkojen laskemisessa voidaan mennä. Mikäli korot laskevat merkittävästi negatiivisiksi, ihmiset alkavat vetää rahojaan pois pankeista ja säilyttämään varojaan käteisenä.

Murto kuvaa tilannetta umpikujaksi, sillä jos keskuspankki yrittää elvyttää taloutta laskemalla ohjauskorkoa yhä syvemmälle pakkasen puolelle, keskuspankki tekee samalla karhunpalveluksen tilanteesta kärsiville pankeille.

Tilanne voitaisiin hänen mukaansa ratkaista elvyttämällä taloutta korkojen sijaan valtioiden finanssipolitiikalla. Euroopan valtiot voisivat ottaa edullista velkaa ja käynnistää taloutta elvyttäviä investointeja.

Tällaisessa projektissa Saksa olisi Murron mukaan avainasemassa, mutta ei näytä siihen halukkaalta.

– Talouspoliittisesti tämä näyttää menevän umpisolmuun, Murto kuvaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)