Verkkouutiset

Eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Eläkejohtaja kehuu Annika Saarikon veroavausta

Velkakuri on strategisesti huono tavoite, sanoo Risto Murto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) teki ”tärkeän” aloitteen puhuessaan veronkevennyksistä. Murron mielestä ei kannata tavoitella pelkkää velan lyhentämistä, koska hallitukset vaihtuvat ja sen seurauksena myös tavoitteet.

– Jos talouskonservatiivit keskittyvät vain velkaan, se on strateginen umpikuja. Seuraava hallitus voi aina nostaa menoja eikä verojen laskulle tule löytymään oikeaa ajankohtaa. Siksi tämä aloite oli tärkeä, tavoite muuttuu, Murto kirjoittaa Twitterissä.

Saarikko totesi tänään Keskuskauppakamarin veropäivässä, että ansiotulojen verotusta pitäisi keventää vielä tällä hallituskaudella. Hän vastasi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemelle, jonka mielestä seuraavan hallituksen pitäisi laskea palkkatulojen veroja kahdella prosenttiyksiköllä.

– Minusta Juho katsoo aivan turhan kauas. Minusta Suomessa olisi ihan perusteltua katsoa myöskin veronkevennyksiä ansiotuloverotukseen. Minun ymmärtääkseni tämä on veropäivä, jossa voin tämän näkemyksen kertoa, Saarikko sanoi.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) toteaa, että Saarikon avaus on ”merkillinen”.

– Nimenomaan keskusta on ilmaissut huolensa julkistalouden tasapainosta ja velkaantumisesta kerta toisensa jälkeen, Andersson sanoo.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju puolestaan sanoo Ylellä, että suhdanteiden kannalta katsottuna veronkevennyksiä ei kannata tehdä.

– Suhdannemielessä tällä vaalikaudella siinä ei ole järkeä, koska nyt pitäisi ennemmin kiristää julkista taloutta, jotta kerättäisiin puskureita tulevia varten.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)