Verkkouutiset

Eläkejohtaja HS:lle: Tämä sukupolvi voittaa eläkkeissä

Nyt eläkkeellä oleva sukupolvi hyötyy Suomen eläkejärjestelmästä muita enemmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eläkkeellä oleva sukupolvi hyötyy Suomen eläkejärjestelmästä enemmän kuin nyt työssä oleva. Näin kertoo Eläketurvakeskuksen (ETK) tuleva toimitusjohtaja ja nykyinen tutkimuksesta vastaava johtaja Mikko Kautto Helsingin Sanomille. Kauton mukaan epätasaiset hyödyt olisi hyvä huomioida puhuttaessa eläkkeiden nostamisesta.

– Kaikissa maissa jakojärjestelmään perustuvat mallit tuottavat eniten niille, jotka tulevat järjestelmään ensimmäisinä ja lähtevät siitä sitten aika pian. On looginen seuraus, että he saavat laskennallisesti eniten tuottoa, Kautto toteaa.

Suomessa käytössä on osittain rahastoiva malli, jossa työssä käyvät maksavat valtaosan eläkkeellä olevien eläkkeistä.

Eläketurvakeskuksen tiistaina julkaisemien laskelmien mukaan eläkejärjestelmä on tulevaisuudessa ajautumassa ongelmiin. Työeläkemaksujen suurelle nousupaineelle olisikin nyt tarkoitus löytää vaihtoehtoja. Samalla esimerkiksi Senioriliike on jättänyt kansalaisaloitteen, joka vaatii työeläkeindeksin muuttamiseksi niin, että jo maksussa olevia eläkkeitä korotettaisiin nykyistä enemmän.

Kauton mukaan vaihtoehtona voisi päin vastoin olla maksussa olevien eläkkeiden nykyistä vähäisempi korotustahti.

– En itse lähtisi nykyisiä enkä tulevia jo ansaittuja eläketasoja leikkaamaan. Pitäisikö pikemminkin ajatella indeksisääntöä siihen tapaan, että jos taloudellinen tulevaisuus yllättää meidät iloisesti, niin voisiko osan tästä ilosta jakaa eläkkeensaajille? Huonommassa taloustilanteessa taas sekä eläkemaksujen maksajat että eläkkeensaajat voisivat osallistua vajeen kattamiseen, Kautto esittää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)