Verkkouutiset

Ekonomistin mukaan korot eivät ehkä nousekaan

Tuoreiden tietojen mukaan euroalueen kasvuvauhti hiipuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroalueen talouskasvu on tuoreiden tietojen perusteella hiipumassa.

– Kasvua toki yhä edelleen, mutta tummat pilvet kerääntyvät horisontissa, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus tviittaa.

Hän on ryydittänyt tviittiään alta löytyvällä kuvaajalla. Siinä näkyvät teollisuuden ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuotteen vuosikasvu.

Laimeampi kasvukehitys voi Juhana Brotheruksen mukaan vaikuttaa EKP:n intoon kiristää rahapolitiikkaa. Tämä merkitsisi hänen mukaansa sitä, että korot pysyisivätkin nykyisissä matalissa lukemissa odotettua pidempään.

Edessä olevasta ohjauskoron nostamisesta on puhuttu jo jonkin aikaa. Danske Bank pyrki rauhoittelemaan huolia asuntovelallisten korkoriskeistä viime viikolla.

– Suhdanne ei ole missään nimessä huono, mutta erittäin korkealle viritetyt odotukset eivät ole täysin toteutuneet. Nyt EKP tasapainoileekin riskien ja hyötyjen kanssa ja näyttää siltä, että riskit rahapolitiikan liian nopeasta kiristämisestä ovat suurempia kuin lykkäämisen luoma uhka talouden ylikuumenemisesta, Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist muotoili pankin tiedotteessa.

Myös euron vahvistunut vaihtokurssi tekee ohjauskoron nostamisesta uhkarohkeampaa. Danske Bank ennustaakin EKP:n nostavan ohjauskorkoa vasta sitten, kun näyttö pysyvästä hintojen noususta on vakuuttavaa. Toisaalta pankin mukaan on totta kai mahdollista, että pitkään kateissa ollut inflaatiopeikko palaakin yllättäen, jolloin rahapolitiikan kiristäminen ja korkojen nousu olisi odotuksia rajumpaa.

Pankki kuitenkin arvelee, että korkojen nousu voi jäädä maltilliseksi myös pitkällä aikavälillä. Korkojen suunta on ylöspäin, mutta pitkän ajan korkonäkymiä painavat euromaissa väestökehitys, velkataakat ja niukat investointitarpeet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)