Verkkouutiset

Ekonomistin mukaan hallituksella on ässiä hihassa

Keskuskauppakamarin Mauri Kotamäen mukaan työllisyyden suhteen on vielä toivoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksella on kiire työllisyystavoitteen saavuttamisessa, keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki arvioi.

Tilastokeskuksen tiistaina julkaistun työvoimatutkimuksen perusteella työllisyysasteen trendiluku oli elokuussa 72,5 prosenttia ja työttömyysasteen 6,5 prosenttia. Luvuissa ei ole tapahtunut suurta muutosta. Hallitus tavoittelee 75 prosentin työllisyyttä ja 60 000 uutta työllistä tällä vaalikaudella.

– Tilastojen valossa näyttää siltä, että Suomen työmarkkinoiden positiivinen kehitys on pysähtynyt. Myös kansainvälisen talous on viilenemään päin, joka lisää riskiä työllisyyden alentumisen suuntaan, Mauri Kotamäki toteaa Keskuskauppakamarin kotisivuilla julkaistussa artikkelissa.

Hänen mukaansa hallituksen ensimmäisen budjettiriihen toimien todellinen vaikuttavuus on kyseenalaista.

Kaikki vaikutusarviot hallituksen puolelta jäivät tekemättä. Tuntuma jäi kuitenkin sellaiseksi, että aika kaukana työllisyystavoitteen saavuttamisesta ollaan.

Ekonomisti arvioi, että osa toimista, kuten esimerkiksi sosiaaliturvan tasokorotukset, heikentävät työllistymisen kannustimia ja täten heikentävät työllisyyttä. Kotamäki pitää mahdollisena  että hallituksen tavoite on tällä hetkellä kauempana kuin hallituksen aloittaessa.

Tilanne ei hänen mukaansa kuitenkaan ole toivoton.

Hallituksella on vielä ässiä hihassa, kuten sosiaaliturvauudistus ja aktiivisen työvoimapolitiikan prosessien hiominen, Mauri Kotamäki toteaa.

Hän varoittaa kuitenkin, että ”nekin ovat molemmat luokkaa ’kyseenalaiset’”.

– Potentiaali on suuri. Mutta tosiasia on, että usein todellisuus jää kauaksi potentiaalista – varsinkin viiden puolueen hallituksissa, Kotamäki pohtii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)