Verkkouutiset

Ekonomisti: Uusista rajoituksista lisää menetyksiä

Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan uusien rajoitusten kanssa on nyt oltava tarkkana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiistaina julkaistujen työllisyyslukujen mukaan työllisyysaste oli 69,9 prosenttia kuluvan vuoden tammikuussa eli kaksi prosenttiyksikköä vuodentakaista matalampi. Työttömyysaste oli tammikuussa 8,7 prosenttia.

– Tältä se näyttää, kun pandemia on jyllännyt Suomessa kohta vuoden päivät. Työ- ja elinkeinoministeriön rekistereihin perustuvan työnvälitystutkimuksen mukaan tammikuussa työttömiä oli 81[nbsp]000 viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. Lomautuksia on 35[nbsp]000 edellisvuotta enemmän, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki summaa.

– Mikä pahinta, pitkäaikaistyöttömyys on koholla yli 30[nbsp]000 verran. Kehityssuunta ei yllätä, mutta tämä osa työttömyydestä on sitä valitettavinta lamojen yhteydessä, Kotamäki sanoo.

Hän toteaa, että talouden tilasta tihkuu koko ajan signaaleja.

– Olemme koronakriisin edetessä joutuneet lukemaan aloitetuista yt-neuvotteluista. Näkymä on myös jakautunut kahtia. Toisilla yrityksillä menee hyvin, kun taas toisten yritysten liiketoiminta on käytännössä mennyt alta. Lopputulos kuitenkin on, että työllisyysaste on valunut alle 70 prosenttiin, mikä on kaksi prosenttiyksikköä edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa matalampi taso, Kotamäki sanoo.

Myös uudet rajoitustoimet alleviivaavat hänen mukaansa tarvetta puhua muun muassa majoitus- ja ravintola-alasta.

– Ravintolat ovat menossa kiinni ensi viikolla. Julkisen vallan puuttuminen elinkeinonvapauteen on poikkeuksellista ja aiheuttaa edelleen lisämenetyksiä. Samalla vielä entistä enemmän erityistä huomiota tulisi kiinnittää muihinkin paljon kärsineisiin toimialoihin, kuten vaikkapa messutoimintaan kiinnittyvään alaan, Kotamäki sanoo.

Hän korostaa, että epävarmuus on myrkkyä talouden toiminnalle.

– Hallituksen tulisi viipymättä linjata koronasulun aiheuttamien menetysten korvaamisesta olennaisille toimialoille, kuten majoitus- ja ravintola-alalle. Hallituksen tehtävä on hälventää epävarmuutta mahdollisimman paljon. Tähän kokonaisuuteen ei kuulu myöskään se, että kansalaisia pelotellaan ulkonaliikkumiskiellolla, Kotamäki huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)