Verkkouutiset

”Jäykät nimellispalkat osoittavat heikkoutensa”

Suomen kilpailukyvyn pelätään heikentyvän useita prosenttiyksiköitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n ekonomisti Sanna Kurronen on huolissaan Suomen kustannuskilpailukyvystä, joka uhkaa heikentyä.

– Suomen erittäin jäykät nimellispalkat osoittavat taas heikkoutensa, erityisesti kun palkankorotukset lyötiin lukkoon aivan väärän tilannekuvan kera. ”Monissa Suomen kilpailijamaissa tapahtuu sen sijaan selvää työn hinnan nousun hidastumista tänä vuonna”, Kurronen tviittaa viitaten jakamaansa Kauppalehden juttuun.

Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja arvioi Kauppalehdelle, että Suomen kustannuskilpailukyky voi heikentyä selvästi tänä ja ensi vuonna.

Arviossaan kilpailukykynäkymien heikentymisestä Kajanoja viittaa EU:n komission tuoreeseen ennusteeseen. Suomessa työn hinnan nousu näyttää aiempien ennusteiden mukaiselta.

– Monissa Suomen kilpailijamaissa tapahtuu sen sijaan selvää työn hinnan nousun hidastumista tänä vuonna, ja ensi vuonna tilanne pysyy ennallaan, Kajanoja sanoo.

Jos kehitys olisi tuoreimpien ennusteiden mukaista, voisi Suomen kustannuskilpailukyky heikentyä Kajanojan mukaan tänä ja ensi vuonna yhteensä useita prosenttiyksiköitä suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin.

Toisaalta jos talouksien elpyminen on rivakkaa, voi Suomen kustannuskilpailukyvyn heikentyminen jäädä pienemmäksi, kun työn hinnan nousu kiihtyy uudelleen kilpailijamaissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)