Verkkouutiset

Ekonomisti löi luvut pöytään: Kaikille ei voida vain jakaa lisää

Väestörakenteen muutos vaikeuttaa sosiaaliturvan rahoitusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaaliturvan uudistaminen työelämän ja väestörakenteen murrosta vastaavaksi on nousemassa tulevien eduskuntavaalien keskeiseksi teemaksi. Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäisen mukaan kaikki eivät kuitenkaan voi voittaa, kun sosiaaliturvaa uudistetaan. Hän selvittää Twitterissä tarkoittavansa nyt esillä olevia sosiaaliturvamalleja, joissa kaikki saavat rahallisesti enemmän.

– Nämä eivät ole realistisia malleja. Jos tulkitaan että ihminen voittaa, jos byrokratia vähenee vaikka tulotaso laskisikin, on kysymys hieman toinen, Kärkkäinen selvittää.

– Mm. väestörakenteen muutoksen vuoksi sosiaaliturvan rahoitus on pinteessä. Siksi ei ole realistista odottaa uudistusta, jossa kaikille jaettaisiin vain lisää, hän toteaa toisessa tviitissään.

Olli Kärkkäinen on jakanut taustaksi alta löytyvän viime vuonna pitämänsä esityksen sosiaaliturvan tulevaisuuden haasteista. Siinä nostetaan esiin muun muassa nettoveronmaksajien määrän väheneminen.

Suomalaiset ovat selvityksen mukaan nettomaksajia 25-59-vuotiaina. Heidän osuutensa väestöstä tippuu tilastojen perusteella 42 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Jyrkkä lasku on alkanut vuonna 2005. Silloin tämän ikäryhmän osuus väestöstä oli vielä 49 prosenttia.

Työikäisen väestön määrä on tilastojen valossa kääntynyt laskuun vuonna 2009 eikä tilanne ole oiennut. Sosiaaliturvan kustannushaasteita pahentaa samalla tapahtuva ikääntyneen väestön määrän kasvu.

Synkkä ennuste

Suomen väestökehitys ja sen vaikutus huoltosuhteeseen nousi tapetille marraskuussa, kun tilastokeskus julkaisi väestöennusteensa. Sen mukaan työikäisten eli 15–64-vuotiaiden määrä on vähentynyt viimeisen kahdeksan vuoden aikana yli 100[nbsp]000 henkilöllä.

Työikäisten osuuden väestöstä ennnustettiin pienenevän nykyisestä 62 prosentista 58 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Tuolloin työikäisten väestön arvioidaan olevan yli 200[nbsp]000 henkeä nykyistä pienempi.

Luvut ovat myrkkyä huoltosuhteelle. Sataa työikäistä kohden on nyt 60 ”huollettavaa” eli alle 15-vuotista ja yli 65-vuotiasta.  Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2070 sataa työikäistä kohden on jo 81 huollettavaa.

Ilmiön taustalla on niin syntyvyyden lasku kuin nettomaahanmuuton väheneminenkin. Väestöennusteen vaikutuksia talouteen arvioidaan maanantaina julkaistavassa valtiovarainministeriön talouskatsauksessa.

LUE MYÖS:

Pysäyttävä kuva Suomesta: Täällä liki puolet yli 16-vuotiaista on eläkkeellä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)