Verkkouutiset

Ekonomisti kauhistui työttömyydestä: Katastrofaalinen käyrä

Työttömiä työnhakijoita on Juhana Brotheruksen mukaan pian puoli miljoonaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kauhistelee tuoreita työttömyyslukuja.

– O-ou! Katastrofaalinen käyrä – kohta puoli miljoonaa suomalaista työttöminä työnhakijoina, Brotherus tviittaa.

Hän on jakanut alla näkyvän työttömien työnhakijoiden määrää työ- ja elinkeinoministeriön tilastossa kuvaavan käyrän. Alkuvuoden lähes pystysuora piikki on siinä pysäyttävä.

– Suurin osa kuitenkin osittain kiinni vielä työmarkkinoilla – Tilastokeskuksen määritelmällä työllisyys yhä vakaa, koska 100[nbsp]000 henkeä valunut piilotyöttömiksi ja 100[nbsp]000 alityöllisiksi, Juhana Brotherus sanoo.

TEM:n tänään julkaiseman työllisyyskatsauksen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä on räjähtänyt huhtikuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 433[nbsp]100 työtöntä työnhakijaa. Se on 203[nbsp]400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi huhtikuusta peräti 124[nbsp]000:lla.

Koko maassa oli lomautettuna huhtikuun lopussa 184[nbsp]000 henkilöä. Edellisenä vuonna vastaavaan aikaan lomautettuna oli vain 18[nbsp]000 henkilöä.

Ministeriön tiedotteen mukaan työttömien työnhakijoiden ja heistä erityisesti kokoaikaisesti lomautettujen määrän nopea lisääntyminen johtui koronapandemian vuoksi säädetyistä rajoitustoimista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)