Työelämäprofessori Vesa Vihriälä. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ekonomisti: Käteen jää kaksi vaihtoehtoa – näivettyminen tai uudistukset

Kasvun, työllisyyden ja julkisen talouden kestävä vahvistaminen vaatii uudistuksia, toteaa Vesa Vihriälä.

– Näistä tarvitaan linjauksia hallituksen puolivälin riihessä. Jos haluaa merkittäviä tuloksia, on otettava harkittuja riskejä. Julkistaloutta lyhyellä aikavälillä heikentäviä toimia on syytä arvioida ankarammilla kriteereillä kuin muita uudistuksia, toteaa ekonomisti, työelämäprofessori Vesa Vihriälä blogissaan.

Hän toteaa, että hallituksella on edessään kaksi isoa talouspolitiikkakysymystä.

– Miten saada Suomen talouskasvu kestävästi käyntiin niin, että menetetyn vuosikymmenen toistumisen sijasta alamme saada verrokkejamme kiinni? Miten pysäyttää julkisen talouden velkasuhteen jatkuva nousu?

– Asiat liittyvät usealla tavalla toisiinsa. Parempi kasvu helpottaa velkasuhteen vakautumista, vaikka ei sitä yksin ratkaise. Kasvun vahvistaminen vaatii osaksi toimia, jotka heikentävät ainakin lyhyellä aikajänteellä julkisen talouden tasapainoa. Tasapainon nopea tavoittelu menoja leikkaamalla ja/tai verotusta kiristämällä vaikeuttaa kasvun vahvistamista, Vihriälä kirjoittaa.

Kestävyystiekartta on hallituksen suunnitelma julkisen velan ja BKT:n suhteen vakauttamiseksi 2020-luvun aikana ja samalla julkisen talouden paljon puhutun kestävyysvajeen pienentäminen. Tähän arvioidaan tarvittavan viiden miljardin euron parannus suhdanteista riippumattomaan rakenteelliseen jäämään.

Tiekartan nelikohtaisen listan voi Vihriälän mukaan tiivistää kolmeen asiaan: työllisten määrän pysyvään nostamiseen 80 000 hengellä, minkä toivotaan parantavan julkista taloutta kahden miljardin euron verran, talouskasvun vahvistamiseen niin, että myönteinen vaikutus alijämään on yksi miljardi euroa ja julkisen sektorin (ml. erityisesti sote-palveluiden) tehostaminen niin, että vaikutus julkisen talouden tasapainoon on 1,5 miljardia euroa.

Hän toteaa, että rakenneuudistukset ovat usealla tavalla vaativa ratkaisu julkisen talouden ongelmaan.

– Useimpien periaatteessa ajateltavien toimenpiteiden vaikutuksia on vaikea arvioida. Vaikutukset syntyvät monimutkaisten sopeutumisprosessien kautta usein vasta vuosien kuluessa. Tämän vuoksi on vaikea etukäteen (ja joskus jälkikäteenkin) määrittää, kuinka paljon uudistukset auttavat. Erityinen ongelma on, että monet pitkällä aikajänteellä tuloksia jollakin todennäköisyydellä tuottavat muutokset vaativat julkista taloutta varmuudella lyhyellä aikajänteellä heikentäviä investointeja.

– Toisaalta monet pitemmän päälle kokonaisuutena hyödyllisiksikin arvioitavat uudistukset ovat poliittisesti epäsuosittuja, koska ne heikentävät joidenkin ihmisten asemaa ainakin lyhyellä aikajänteellä. Näin on nimenomaan silloin, jos niihin ei liity julkista taloutta heikentäviä menojen lisäyksiä tai verotuksen keventämistä, Vihriälä kirjoittaa.

Monet esillä olleet toimet heikentävät julkista taloutta

Ekonomistin mukaan ei olekaan yllättävää, että Sanna Marinin (sd.) hallituksen tiekartta on vielä pahasti ”vaiheessa”.

– Työllisyystoimia on optimistisestikin arvioiden kasassa 30 000 työllisen verran ja todennäköisesti selvästi vähemmän, kun otetaan huomioon työllisyyttä heikentävät päätökset. Päätettyjen toimien vaikutus julkiseen talouteen jää myös työllistäkin kohden pienemmäksi kuin tiekartan laskelma olettaa. Monet työllisyyttä lisäävät toimet aiheuttavat julkiselle taloudelle tuntuvia kustannuksia. Tarvittaisiin siis jo tehtyjä päätöksiä vahvempia uudistuksia, jotka eivät aiheuttaisi juurikaan lisämenoja julkiselle taloudelle.

Vihriälän mukaan kasvun edistämisen kannalta tavoite on myös vaativa. Tiekartan tavoite yhden miljardin euron vaikutuksesta julkiseen talouteen edellyttäisi arviolta 0,6-0,7 prosenttiyksikön nousua tuottavuuden kasvun perusuraan, jonka valtiovarainministeriö on olettanut 1,5 prosentiksi pitkällä aikavälillä.

Hän huomauttaa, että tämä oletuskin on optimistinen verrattuna Suomen lähihistoriaan. Vuodesta 2000 vuoteen 2019 työn tuottavuus tuntia kohden koko kansantaloudessa kasvoi keskimäärin 0,8 prosenttia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvua ei ollut käytännössä lainkaan.

– Ja monet kasvua edistävät esillä olleet toimet heikentävät lyhyellä aikajänteellä julkista taloutta jopa suuremmassa määrin kuin työllisyyttä edistävät toimet, Vihriälä sanoo.

Kasvua konkreettisesti edistävä politiikka käsittää toistaiseksi lähinnä EU:n elpymisrahastosta rahoitettavan ”kestävän kasvun ohjelman”, joka merkitsee näillä näkymin runsaan kahden miljardin euron panostusta erilaiseen kehittämistoimintaan vuosina 2021-23.

– Tämä ei selvästikään riitä, vaikka auttaakin paljon vihreän siirtymän ja digitalisaation edistämisessä. Valtiovarainministeriön alustavan arvion mukaan vaikutus kasvupotentiaaliin keskipitkällä aikavälillä voisi olla 0,1 prosenttia.

Käteen jää kaksi vaihtoehtoa

Jos vaikutuksia koskevan epävarmuuden takia päädytään siihen, ettei rakenneuudistuksien varaan voida laskea kasvun, työllisyyden ja edelleen julkisen talouden tasapainon parantamiseksi, jää Vihriälän mukaan käteen kaksi vaihtoehtoa.

– Joko luotetaan siihen, että asiat järjestyvät aikanaan itsestään, kasvu kiihtyy, työllisyys paranee, julkisen talouden velkaantuminen pysähtyy aikanaan eikä ole väliaikana ongelma matalan lähtötason vuoksi. Tai hyväksytään se, että suomalaisten elintaso jää pysyvästi jälkeen verrokeista ja julkisen talouden kestämätön kehitys pysäytetään leikkaamalla menoja ja/tai kiristämällä verotusta.

Ensimmäinen on Vihriälän mielestä toiveajattelua.

– Kestämme toki velkaantumista aika tovin, kun lähtötaso on kansainvälisessä vertailussa matala ja historian perusteella Suomen velanhoitokykyyn luotetaan. Ja voihan tapahtua ihmeitä, uusi Nokia… En kuitenkaan luottaisi ihmeisiin, ja jossain vaiheessa velkaantumisen on pakko loppua. Kun pakko on nurkan takana, on enää vähän tehtävissä. En siis tinkisi tavoitteesta pysäyttää velkaantumisen kasvu politiikkatoimilla alkaneen vuosikymmenen aikana.

Vihriälän mielestä parempi kasvu edellyttää selvästi suurempaa panostusta tutkimukseen ja kehitystoimintaan, osaavaa työvoimaa koskevien kapeikkojen merkittävää helpottumista ja korkean arvonlisän tuotannon synnyttämisen edellyttämien investointien lisääntymistä.

– Talouden suurempi T&K-panostus vaatii julkisen T&K-rahoituksen lisäystä. Hallituksen tavoite T&K-toiminnan kokonaisrahoituksen noususta neljään prosenttiin BKT:sta vaatisi toteutuneiden rahoitusosuuksien perusteella julkisen panostuksen nousun runsaasta 0,8 prosentista 1,2 prosenttiin BKT:sta eli nyky-BKT:lla noin miljardin lisäpanostuksen tasoon, Vihriälä laskee.

Niin ikään hänen mielestään työvoimakapeikkojen vähentäminen edellyttää työperäisen maahanmuuton merkittävää lisääntymistä ja samalla korkeampaa työllisyysastetta ja koulutustason parantamista.

– Investointien kasvu korkean tuottavuuden kohteisiin vaatii sekä riskisijoitusten rohkaisemista että yleisen investointiympäristön paranemista.

Työttömyysturvan ehtojen kiristämistä mahdotonta välttää

Työllisyysasteen nostamiseksi tavalla, joka vahvistaa julkista taloutta, on Vihriälän mukaan mahdotonta välttää työttömyysturvan ehtojen kiristämistä tai toimia, jotka aientavat opiskelusta valmistumista, ja jotka vähentävät työvoiman ulkopuolelle siirtymisen kannustimia.

– Työvoiman osaamisen lisääminen vaatinee edelleen lisämenoja senkin jälkeen kun toisen asteen koulutuksen pakollisuus ja maksuttomuus on toteutettu, muun muassa korkeakoulutuksen laajentamiseen. Tämän sektorin menojen kasvua voisi hyvin perustellusti hillitä asettamalla (yksilöllisesti hyvin tuottavalle) korkea-asteen opiskelulle edes pieni omarahoitusosuus. Tälle ei kuitenkaan taida olla poliittista tukea oikeastaan missään, Vihriälä kuittaa.

Hän arvelee, että investointiympäristön kannalta tärkein asia on osaavan työvoiman tarjontanäkymän paranemisen ohella työmarkkinoiden joustavuuden lisääntyminen.

– Verorakenteen kehittämiseen on joka tapauksessa aihetta. Verotus on kuitenkin kokonaisuus ja myös tulonjakokysymys. Tämän vuoksi verouudistukset on ehkä parasta jättää ainakin pääosin seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan ja käyttää väliaika vaihtoehtojen valmisteluun, Vihriälä toteaa

Summa summarum Vihriälä toteaa, että rakenneuudistuksiin nojaava kestävyystiekartta on vaativa harjoitus.

– Koska vaihtoehto – näivettymisen, leikkausten ja veronkorotusten tie – on huono, rakenneuudistusvaihtoehtoa kannattaa tosissaan yrittää epävarmuuksista huolimatta. Julkista taloutta lyhyellä aikavälillä heikentävillä uudistuksilla – ennen kaikkea T&K-rahoituksen lisäämisellä – on tässä tärkeä paikka. Tällainen riskinotto on kuitenkin pidettävä hallittuna. Muilta osin on painotettava uudistuksia, jotka eivät lyhyelläkään aikajänteellä heikennä julkista taloutta vaan sitä mielellään myös suoraan parantavat. Jos tällaisesta linjasta ei kyetä sopimaan, on parempi aloittaa sopeutus pikemminkin aikaisin kuin myöhään, Vihriälä toteaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt