Verkkouutiset

Ekonomisti ihmettelee: Suomessa 100000 rokotetta antamatta?

Hypon pääekonomisti pitää koronarokotusvauhtia huolestuttavana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Suomeen saapunut 150[nbsp]000 virallista rokoteannosta. Virallisen 5 annoksen pullosta saa käyttää vain 6 annosta (ei 7 kuten Tanska!?!?), tarkoittaa yhteensä 180[nbsp]000 annosta. Rokotettuja rekisterien mukaan vain 43[nbsp]000 kpl. Rekisterit laahaavat – silti 100[nbsp]000 rokotetta antamatta?, ekonomisti Juhana Brotherus laski Twitterissä maanantaina.

Virallisen rokoterekisterin tietojen tiedetään tulevan todellisen tilanteen perässä. Tänään päivitettyjen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tietojen mukaan rokotuksia on annettu 62[nbsp]061. Tosin tällä viikolla on THL:n mukaan tulossa maahan 37[nbsp]000 rokoteannosta lisää. Se on noin 13[nbsp]000 annosta vähemmän kuin alun perin piti. Kyse on lääkeyhtiön toimitusongelmista.

Brotheruksen arvio annoksista perustuu tietoihin, joiden mukaan tällä hetkellä käytössä olevan Pfizerin ja Biontechin rokotteen pulloissa on virallisen viiden annoksen sijasta tavallisesti rokotetta kuuteen tai jopa seitsemään annokseen. Suomessakin ohjeistettiin lopulta, että pulloista saa antaa kuusi annosta, mikäli rokotetta riittää.

Brotherus muistuttaa arvioidensa olevan konservatiivisia molempiin suuntiin.

– Julkisten lähteiden perusteella rokotteita annettu vähemmän ja saapunut enemmän. Eli tilanne vieläkin huolestuttavampi. Se, että Suomi haaskaa toimivia annoksia pandemian oloissa on käsittämätön sivujuonne tässä saagassa.

Hän viittaa myös brittianalyysiin riskiryhmien rokottamisen tärkeydestä. Näin voidaan suojata nopeasti mahdollisimman monia vakavalta sairastumiselta tai kuolemalta.

– Kriittistä ei ole saavuttaa rokotekattavuutta 30%->40% ripeästi. Kriittistä on saavuttaa rokotekattavuus 0->10% mahdollisimman nopeasti. Näin Suomessakin pelastettaisiin kymmeniä, ehkä satoja, henkiä. Ensimmäiset rokotukset ensimmäiseksi. Suomen lukema nyt 0.1%, Juhana Brotherus toteaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)