Verkkouutiset

Ekonomisti: Hallituksen pitää tottua käyttämään valtaa

Työmarkkinajärjestöt eivät näytä enää pystyvän kompromisseihin, sanoo Mauri Kotamäki.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäen mukaan eläkeputken poisto on hallituksen toistaiseksi merkittävin työllisyyspäätös.

– Hallitus päätti pitkän soutamisen ja huopaamisen jälkeen luopua nk. eläkeputkesta eli työttömyysturvan lisäpäivistä. Show oli viihdyttävä, muttei valitettavasti lisännyt uskoa kolmikantaiseen päätöksentekokykyyn, Talouselämässä kirjoittava Kotamäki viittaa työmarkkinajärjestöjen kariutuneihin neuvotteluihin.

Kotamäki toteaa, että hallituksen pitää tottua käyttämään työmarkkinakysymyksissä valtaa, koska hänen mukaansa työmarkkinajärjestöjen kyky löytää kompromisseja on heikentynyt.

– Kehityskulku on demokratiaa vahvistava. Työmarkkinajärjestöt ovat olleet ”valtio valtiossa” ja nykykehitys siirtää osittain valtaa takaisin sinne, minne valta alun perinkin kuuluu – eduskunnalle.

Kotamäki myös arvioi, että Sanna Marinin (sd.) hallituksen tavoite 75 prosentin työllisyysasteesta jää toteutumatta. Siitä huolimatta julkilausuttu työllisyystavoite on hänen mukaansa tärkeä.

– Syy on se, että se luo painetta hallitukselle pitää lupauksensa, hän kirjoittaa.

– On todennäköistä, että eläkeputken poistosta ei olisi ikinä päätetty, mikäli hallitus ei olisi julkisesti sitoutunut työllisyystavoitteeseensa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)