Verkkouutiset

”Eivätkö ISIS:iin liittyneet tehneet maanpetoksen?”

Atte Kalevan mukaan ISIS-tukijoiden kuuluisi menettää kansalaisuutensa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jihadismitutkija ja kokoomuksen eduskuntaehdokas Atte Kaleva kirjoittaa Facebookissa, että ISIS-palaajia ei kaivata takaisin Suomeen. Hänen mukaansa Suomen pitää kantaa globaalia vastuuta ja kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia, mutta lainsäädäntö laahaa tässä asiassa perässä.

Suomen kansalaisuutta ei nyt voi perua sen enempää syntyperäisiltä kuin myöhemmin sen saaneilta kansalaisilta, jos henkilöllä ei olisi perumisen jälkeen minkään maan kansalaisuutta. Kuitenkaan Suomella ei ole keinoa tarkistaa kenenkään muita kansalaisuuksia.

– Eli valtio ei tiedä mahdollisista kaksoiskansalaisuuksista ellei henkilö itse niistä ilmoita, Atte Kaleva ihmettelee.

– ISISin tukijoiden voisi tietenkin katsoa liittyneen perustetun Islamilaisen kalifaatin kansalaisiksi, jolloin esimerkiksi Suomen kansalaisuuden voisi menettää. Isis-kalifaattia ei kuitenkaan ole haluttu kansainvälisoikeudellisesti käsitellä juridisesti valtiona, mutta tätä kysymystä pitäisi pohtia enemmän.

Hän huomauttaa, että ISIS julistaa käyvänsä jihadia eli sotaa vääräuskoisia länsimaita – siis myös Suomea – vastaan.

– Eikö tällöin ISISin riveihin liittyneiden taistelijoiden/aktivistien/muiden tukijoiden voisi katsoa syyllistyneen maanpetokseen?

Kaleva ehdottaa Syyriaan tai Irakiin kansainvälistä YK-tuomioistuinta, joka tuomitsisi sotarikoksiin ja terroritekoihin syyllistyneet sekä ISIS-aktivistit. Vastaava tehtiin muun muassa Ruandan kansanmurhan jälkeen Arushassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)