Verkkouutiset

Eikö Suomi voisi valmistaa rokotetta lisenssillä?

Kansanedustajan mukaan kaikki kivet on käännettävä koronarokotteiden saatavuuden lisäämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho kehottaa harkitsemaan koronavirusrokotteen tuotannon aloittamista Suomessa.

Hänen mukaansa kaikki kivet on käännettävä rokotetuotannossa ilmaantuneiden ongelmien ja viivästysten vuoksi.

– Kun rokotteiden saamisessa näyttää olevan yhä enemmän ongelmia, niin olisi järkevää selvittää rokotelisenssin hankkimista Suomeen. Vaatisi sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen aktivoitumista asiassa, Mia Laiho kirjoittaa Twitterissä.

Laiho toteaa, ettei lupa- ja muiden asioiden tulisi olla tällaisessa asiassa hidasteena.

– Kaikki kivet on käännettävä, Laiho jatkaa.

Mia Laiho jätti aiemmin tammikuussa kuuden muun kokoomusedustajan kanssa aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

– Suomen rokotetilanne on huolestuttava. Meillä ei ole lainkaan omaa rokotetuotantoa ja olemme täysin riippuvaisia EU-hankinnoista. Tulevaisuuden terveysturvallisuuden kannalta tuotantoteknologian ja osaamisen varmistaminen on äärimmäisen tärkeää, kansanedustajat kirjoittivat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)