Verkkouutiset

Hallitus neuvottelee koronatoimista Helsingin Säätytalolla tiistaina aamupäivällä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”Eikö pääministerille päinvastoin tulisi antaa plussapisteitä?”

Raimo Ilaskiven mukaan hallituksen johtaja on itse havainnut tarvittavan johtamiskokemuksen puutteensa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen veteraanipoliitikko Raimo Ilaskiven mukaan yritysmaailmassa ei tulisi kysymykseenkään, että korkeisiin johtotehtäviin otettaisiin henkilöitä, joilta puuttuu kokemus ja koulutus johtamisesta.

– Se on toiminnan menestymisen edellytys. Tässä suhteessa ero demokraattisiin elimiin nähden on oleellinen. Äänestäjät valitsevat ylintä päättämisvaltaa käyttäviin elimiin ehdokkaita ennen muuta heidän poliittisen tunnettavuutensa perusteella, Raimo Ilaskivi toteaa Verkkouutisille.

Näin ennakoidaan käyvän myös nyt, kun hyvinvointialueiden valtuustoja äänestetään aluevaaleissa.

– Missään ei korosteta koulutuksen taikka johtamiskokemuksen tärkeyttä, vaikka vastuu tällä kerralla on koko hyvinvoinnin ja pelastustoimen alueellisesta johtamisesta, Ilaskivi pahoittelee.

Hänen mukaansa ”asiaa on kärjistänyt niin eduskunnan kuin koko maan hallituksen osalta sekin, että eritasoiseen avustajakuntaan, muun muassa ministereitten poliittisiksi valtiosihteereiksi, erityisavustajiksi ja avustajiksi – eräänlaisiin poliittisiin palkintotehtäviin – otetaan myös heidän asiakokemuksestaan riippumatta mutta politiikan alemmilla portailla nousukiidossa olevia henkilöitä”.

– Hyvän johtajan tunnusmerkkinä elinkeinoelämässä taas on, että hän koettaa saada ympärilleen itseään parempaa avustaja- ja apulaiskuntaa, ei jeesmiehiä, jotka olisivat samaa mieltä esimiehensä kanssa. Täten juuri synnytetään hedelmällinen asiakeskustelu kulloistenkin ongelmien ratkaisusta. Tässä suhteessa ero demokraattiseen johtamiseen on täten todella mittava.

Raimo Ilaskiven mukaan koronajohtamisen ympyrät ovat nyt kovin sekaisin.

– Kuka johtaa, ketä tai mitä instituutiota kuuntelee, siinä ongelmat. Pääministeriä on kritisoitu siitä, ettei hän enää halua olla varsinainen ”koronajohtaja”, Ilaskivi kuvailee.

– Mutta eikö hänelle päinvastoin tulisi antaa edes jokunen plussapiste, että itse havaitsee tähän tarvittavan johtamiskokemuksen puutteensa.

Hänen mukaansa vastuu kristallisoituu valitsijoihin.

– Eikö puolueitten tulisi yleensäkin asettaa heille ehdokkaiksi sellaisia, jotka kykenevät ottamaan johtamisvastuun – tällä kerralla – todella suurten hyvinvointi- ja pelastustehtävien johtamisesta muun muassa siviilielämässäkin jo hankittujen johtajuuden kokemusten perusteella!

– Nämä kriteerit ehdokasasetteluissa yleensäkin unohdetaan, koska ”kansan äänen” kuulemista korostetaan ylitse kaiken muun. Näin demokratia kaivaa sudenkuoppia itselleen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)