Verkkouutiset

Eija-Riitta Korhola: Fennovoima on isänmaallinen hanke

Poliitikkojen ulostulot ihmetyttävät entistä europarlamentaarikkoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pitkäaikaisena europarlamentaarikkona toiminut Eija-Riitta Korhola (kok.) kertoo liittyvänsä Fennovoiman onnittelijoihin. Kuluneen viikon uutinen Fennovoimasta herättää hänen mukaansa toivoa siitä, että Suomeen halutaan vastaisuudessakin investointeja ja teollisia työpaikkoja.

– Pidän hanketta isänmaallisena, sillä tämä joukko kantaa huolta siitä, että Suomeen voi vastakin investoida. Samasta syystä onnittelut hallitukselle ja erityisesti Olli Rehnille (kesk.), joka ei suostunut energiapopulistien puudeliksi, Korhola kirjoittaa blogissaan.

Hän kertoo ihmettelevänsä niitä, jotka pitävät ratkaisua täysin vastuuttomana. Korhola muistuttaa, että ydinvoimalla voidaan syrjäyttää venäläistä hiilivoimaa. Hänen mukaansa kriitikot eivät myöskään muista Euroopan unionin historiaa.

– Eurooppa sai nauttia vakaudesta, kun viholliset sidottiin yhteen taloudellisista eduistaan. Taloudellinen yhteistyö vaikean naapurin kanssa voi nytkin olla viisas ele, kunhan varmistamme, ettei riippuvuus kasva ja yksipuolistu.

Monia maalailtuja ongelmia valiokuntien aikatauluista lähtien Korhola pitää lähinnä kotikutoisina. Hän kummeksuu myös esitettyjä vaatimuksia siitä, ettei omistajuudessa saisi lupapäätöksen jälkeen tapahtua muutoksia.

– Tällainen ei nykytaloudessa liene enää edes mahdollista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)