Verkkouutiset

”Eihän tässä ole mitään järkeä” – kesäaika halutaan siirtää historiaan

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo ehdottaa luopumista kesäajasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan kesäajasta luopumista puoltaisivat niin terveydelliset, taloudelliset kuin käytännöllisetkin seikat. Suomi siirtyy kesäaikaan tulevana pääsiäissunnuntaina

– Kesäajasta luopumisesta on puhuttu jo pitkään, mutta asia on jäänyt vain puheen tasolle. Olisiko aika vihdoin kypsä kesäajan siirtämiseksi historiaan, Wallinheimo ehdottaa.

Wallinheimon mukaan tilastot eivät todista, että kesäaikaan liitetyt odotukset tehokkaammasta työnteosta tai pienemmästä energiankulutuksesta toteutuisivat. Sen sijaan kesäaikaan siirtyminen aiheuttaa suomalaisille monia turhia ongelmia.

– Terveydellisen haitan lisäksi esimerkiksi ravintolat ja liikenneyrittäjät kertovat kärsivänsä kesä- ja talviaikaan siirtymisistä. Kun punnitsee hyötyjä ja haittoja on selvää, että eihän tässä ole mitään järkeä, Wallinheimo toteaa.

Wallinheimo katsoo kesäajasta luopumisen olevan linjassa myös nykyisen hallituksen norminpurkutavoitteiden kanssa.

Suomessa kesäaika on ollut säännönmukaisesti käytössä vuodesta 1981 lähtien. Nykyään siihen siirtymistä säätelee vuonna 2002 hyväksytty EU-direktiivi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)