Tuore Valtioneuvoston ydin kriisitilanteessa -muistio nostaa esiin päätöksenteon ongelmakohtia keväällä Suomeen iskeneessä koronapandemiassa. Muistiosta, joka on osa Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projektia, nousee muun muassa esiin, miten hallituksen neuvottelusta tuli korona-aikana uusi poliittinen instituutio.
Miten toimiva ja tehokas se oli, tämä jakoi muistiota varten haastateltujen mielipiteitä. Yksi toimielimen ansio oli, että se piti niin sanotusti ”joukot koossa”. Pääministerille asetelma tarjosi samalla tilaisuuden ajaa linjauksia eteenpäin ja käyttää jopa valtaa.
Muistion haastatteluista ilmenee myös, että sektoriministerit ”venyttivät neuvottelujen kestoa usein varsin moninaisilla ja yksityiskohtaisilla kysymyksillään mukana olleille asiantuntijoille, lähinnä THL:n edustajille. Kysymykset huolenaiheineen saattoivat koskea esimerkiksi ravikilpailujen kohtaloa”.
Muistion on kirjoittanut journalisti ja tietokirjailija Matti Mörttinen, joka on haastatellut sitä varten noin 50:tä ihmistä, jotka ovat olleet tiiviisti yhteyksissä koronapandemiakriisin päätöksentekoon. Joukossa on poliitikkoja, virkamiehiä, asiantuntijoita, journalisteja ja elinkeinoelämän vaikuttajia. Hallituksen jäsenistä on haastateltu yli puolet.
Haastattelut on käyty ”luottamuksellisina taustahaastatteluina” eikä raportissa julkaista nimiluetteloa haastatelluista. Mörttinen perustelee poikkeuksellista menettelytapaa muun muassa sillä, että haastatelluilta haluttiin ”mahdollisimman tarkat näkemykset ratkaisujen taustoista sekä tietoa myös ei-julkisissa yhteyksissä käydyistä keskusteluista”.
Muistion mukaan oleellisin ongelma koskien edellä mainittua poliittista instituutiota oli, että neuvottelujen tuotokset olivat monesti kansalaisille ja hallinnon alemmille portaille annettuja suosituksia ja toimintaohjeistuksia. Tämä aiheutti sekaannusta julkisuudessa, kun kyse ei ollut virallisesta päätöksentekoelimestä.
Tyypillisenä esimerkkinä on, miten yli 70-vuotiaat ”velvoitettiin” pysymään erillään lähikontakteista, mahdollisuuksien mukaan karanteeninomaisissa oloissa.
Muistiota varten tehdyistä päättäjien haastatteluista ilmeni, että ”hallitustasolla asti oltiin hiljaa tyytyväisiä virheellisten tulkintojen tuottamiin tuloksiin. Kansalaiset noudattivat suosituksia monin paikoin hampaita kiristellen, mutta varsin tunnollisesti”, Mörttinen kirjoittaa.
Muistiossa pohditaan myös, olisivatko suositukset tehonneet niin hyvin, jos media olisi kyennyt aiemmin nostamaan esiin sen, miten sitovia esimerkiksi yli 70-vuotiaita koskevat ”velvoitteet” todellisuudessa olivat.
Maanpuolustuskurssit käymättä
Muistiossa nostetaan esiin koronakevään kannalta ”erikoinen tilanne”, jossa kriisinhoidon ytimeen noussut pääministeri Sanna Marin (sd.) ei ollut käynyt maanpuolustuskurssia kuten eivät myöskään perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) eikä opetusministeri Li Andersson (vas.).
Muistion mukaan edellinen kurssia käymätön pääministeri on ollut Alexander Stubb (kok.), mutta tätä ennen vastaavia tapauksia valtioneuvoston johdossa ei ole ollut sitten 1960-luvun.
Toisaalta kriiseihin reagoimisen harjoittelua tapahtuu muutoinkin kuin maanpuolustuskursseilla, etenkin kun valtiojohdosta on kyse.
Muistiossa todetaan, että Suomi oli varautunut koronapandemiaan paremmin verrattuna moniin muihin Euroopan maihin, joissa ei virallisia varautumissuunnitelmia edes ollut. Silti koronatoimia meilläkin leimasi improvisointi.
Mörttisen mukaan haastateltavat kuvasivat tilanteita kärjekkäimmillään ilmaisuilla ”ei ollut mitään specsejä”, ”jouduimme säveltämään sitä teosta koko ajan” tai ”olimme täysin tuntemattomalla pelikentällä”.
Muistiossa tuodaan esiin, että Kiinan Wuhanista alkanutta tautitilannetta alettiin seurata Suomessakin jo tammikuussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tilanne kirkastui kuitenkin viiveellä etenkin WHO:lta saadun ristiriitaisen informaation takia.
Sittemmin THL:ssä koettiin, että ministeriössä hidasteltiin: ”poliitikoilla, lähinnä ministereillä, oli paljon muuta mielessään” – eikä ministeriön ylimmässä virkajohdossa ollut henkilöitä, joilla olisi ollut kokemusta kansanterveystyöstä ja terveysturvallisuudesta. Muistion mukaan THL:ää ”jopa kehotettiin hillitsemään koronatiedottamista”.
Kausi-influenssa ”akuutimpi kysymys”
Muistion haastatteluista käy ilmi, ettei hallituksen piirissä vielä helmi-maaliskuun vaihteessa pidetty poikkeusoloja realistisena vaihtoehtona. Tämä koski laajalti muitakin poliitikkoja. Eduskuntakeskustelussa 27.2 liittyen pääministerin ilmoitukseen koronavalmistautumista koskien sana ”valmiuslaki” esiintyi vain kerran. Perhe- ja peruspalveluministeri oli todennut samana päivänä aiemmassa tiedotustilaisuudessa, että ”akuutimpi kysymys Suomessa on, miten hoidamme kausi-influenssaan sairastuneita kuin tämä koronavirus”.
Pääministerin suhtautuminen tilanteeseen muuttui muistion mukaan ratkaisevasti myöhään illalla 11.3, hänen saatuaan puhelun perhe- ja peruspalveluministeriltä, jonka asenne oli kääntynyt ”kriisimoodiin”. Jo useita päiviä aiemmin tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli kehottanut blogissaan suhtautumaan koronavirukseen vakavasti.
Muistion haastattelujen mukaan palaset loksahtivat lopulta kohdilleen 13.3 pidetyssä tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (tp-utva) kokouksessa. ”Kokouksessa presidentti ilmoitti melko lyhyesti ja mutkattomasti katsovansa poikkeusolojen vallitsevan maassa. Puheenvuoro yllätti monet paikalla olijat, muttei kaikkia”, kirjoittaa Mörttinen lähteisiinsä viitaten.
Valmiuslain käyttöönotosta päätettiin tiedottaa julkisuuteen vasta seuraavalla viikolla. Muistion mukaan esimerkiksi puolustushallinnolle valmiuslain nopea käyttöönotto ja vahva parlamentaarinen tahto tulivat jossain määrin yllätyksenä.
Eniten valmiuslain myötä mahdolliseksi tullutta Uudenmaan sulkua vastusti oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.), jolle puuttuminen liikkumisvapauden perusoikeuteen oli muistion mukaan ”lähes ylitsepääsemätön ehdotus”.
Jälkikäteen on harjoitettu oikeudellista pohdintaa myös siitä, miksi eristetyksi joutui koko Uusimaa eikä pelkästään pääkaupunkiseutu, jossa virustilanne oli selkeästi pahin.
Miksi ”nyrkki” torjuttiin?
Muistion haastatteluista ilmenee, että ministereiden ja virkakunnan välillä on ollut runsaasti tilanteita, joita voi kuvata sanalla epäluottamus.
”Hallituksen neuvotteluista on kerrottu tilanteista, joissa virkahenkilön esittelymuistioon tyytymätön ministeri on kirjoittanut Säätytalon käytävillä itse esittelymuistion uuteen muotoon ja jättänyt sieltä pois epätarkoituksenmukaisina pitämiään seikkoja”, Mörttinen kirjoittaa.
Muistiossa nostetaan esiin myös tasavallan presidentin esittämä ajatus niin sanotun ”nyrkin” eli koronakriisiryhmän perustamisesta, mille Sanna Marinin johtama hallitus ei lämmennyt.
Raportissa pohditaan, että ”julkilausumaton syy nyrkkitoiveen hylkäämiseen saattoi olla ministerien epäily, että koko hanke oli enemmänkin elinkeinoelämän suunnasta kuin presidentiltä kotoisin.”
Tässä yhteydessä viitataan muun muassa presidentin viestiin pääministerille, jossa esitettiin, että hyvin koottu kriisiryhmä kartoittaisi ja keräisi niin julkisen kuin yksityisen sektorinkin osaamista maan hallituksen käyttöön sekä tämän lisäksi siihen, että elinkeinoelämän suunnasta ajatusta ”nyrkistä” pyrittiin elvyttämään vielä myöhemminkin.
Mitä tulee jo helmikuun lopulla perustettuun, pääministerin valtiosihteerin johtamaan covid-19-koordinaatioryhmään, muistion haastatteluissa esitettiin kirjoittajan mukaan poikkeuksellisen paljon kriittisiä arvioita juuri tästä ryhmästä. Sen katsotaan toimineen ”enimmäkseen reaktiivisesti eikä proaktiivisesti esittäen uusia ideoita ja ratkaisumalleja”, Mörttinen kirjoittaa.
Valmiuslaissa riskinsä
Muistiossa arvioidaan, että laajaa kansansuosiota nauttivalla presidentillä oli ilmeinen vaikutuksensa siihen, miten oppositiossakin lähdettiin kannattamaan tiukkoja toimia epidemian hillitsemiseksi.
Muistiossa todetaan myös, että Suomessa oli poikkeusolojen toteamisen hetkellä olemassa ”selvästi enemmän poliittista konsensusta kuin olisi tarvittukaan”.
Muistiota varten haastateltujen parissa uskotaan, että koronakriisin toimet ovat madaltaneet kynnystä valmiuslain käyttöön jatkossakin. ”Jos se johtaa siihen, että poikkeusolojen toteamisesta sopivissa poliittisissa oloissa tulee myös taktinen väline joidenkin tavoitteiden saavuttamisen helpottamiseksi, voivat päätöksen seuraukset suomalaiselle demokratialle ja oikeusvaltion toimivuudelle olla arvaamattomat”, Mörttinen summaa näkemyksiä.
Muistiossa tuodaan esiin, että valmiuslain siirtämistä ainakin siviilikriisien tapauksissa eduskunnan määräenemmistön taakse olisi syytä harkita.
