Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tapahtuu jälleen. Ranskan puolustusministeri Florence Parly vieraili suomalaiskollegansa luona viime viikolla ja samassa yhteydessä ilmoitettiin maiden solmivan puolustusyhteistyösopimuksen. Kyseessä on uusin lenkki puolustusyhteistyösopimuksissa ja -järjestelyissä, joita Suomi on solminut tiuhaan tahtiin viime vuosina.
Vuoden 2014 jälkeen Suomi on solminut vastaavia sopimuksia muun muassa Iso-Britannian, Yhdysvaltain, Saksan ja Ruotsin kanssa. Tämän lisäksi Suomi on tiivistänyt Nato-kumppanuuttaan ja ollut perustamassa EU-puolustuspolitiikan pysyvää rakenteellista yhteistyötä, liittynyt Iso-Britannian johtamiin nopean toiminnan JEF-joukkoihin sekä allekirjoittanut Ruotsi-Suomi-Yhdysvallat-kolmikantasopimuksen puolustusyhteistyöstä. Piakkoin Suomi päättänee myös liittyä Ranskan perustamiin Euroopan interventiojoukkoihin.
Muihin Suomen viime vuosien merkittävimpiin puolustuspolitiikan tapahtumiin lukeutuvat päätös järjestää vuoden 2021 puolustusvoimien pääsotaharjoituksen yhteydessä laaja kansainvälinen harjoitus sekä ennen kaikkea puolustusvoimien uusi tehtävä kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta, mikä astui voimaan kesällä 2017. Uuden lainsäädännön mukaan Suomen on nykyisin mahdollista lähettää sotilaallista apua ulkomaille sekä vastaanottaa ulkopuolista apua tarvittaessa.
Puolustusvoimien tehtävien lakimuutos yhdistettynä Suomen kansainvälisen puolustusyhteistyön syventämiseen ovat käytännössä osoittaneet, miten puolustuspoliittiset ratkaisut vahvistavat Suomen turvallisuuspolitiikan euroatlanttista suuntausta viemällä samalla Suomea lähemmäs sen läntisiä kumppaneita puolustuspolitiikan saralla.
Suomen ratkaisut eivät ole jääneet huomaamatta muualla. Venäjän puolustushallinnolle on muodostunut perinteeksi luoda Nato-uhkakuvia ja etenkin Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen on suhtauduttu johdonmukaisen kielteisesti. Hiljattain Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu arvosteli Suomen ja Ruotsin tiivistynyttä yhteistyötä Yhdysvaltain ja Naton kanssa, kutsuen toimintaa turvallisuusuhaksi maailmalle.
Venäläisten arvostelun piiriin lukeutuu ilmeisesti Nato-jäsenyyden lisäksi nykyisin Suomen muu puolustusyhteistyö. Viimeisimmällä vierailullaan presidentti Vladimir Putinin luona ei presidentti Sauli Niinistön mukaan kuultu Shoigun sanojen kaikua. Tästä huolimatta on kuitenkin selvää, että Venäjän puolustusministerin lausunto kuvaa turvallisuuspoliittisen ilmapiirin yleistä jännitteistä tilaa sekä kertonee myös viime kädessä enemmän lausunnon esittäjästä kuin niiden kohteesta.
Puolustusyhteistyön nimissä toteutetut poliittiset ja lainsäädännölliset hankkeet saattavat kuulostaa teknisiltä ratkaisuilta, jotka liittyvät lähinnä puolustushallinnon tarpeisiin. Vaikka puolustusyhteistyösopimukset tai lainsäädännön muutokset eivät sido osapuolia sotilaalliseen avustamiseen, eli eivät toisin sanoen tarjoa suoria turvatakeita, niillä on kuitenkin iso merkitys sekä toimintaympäristön että Suomen turvallisuuspoliittisen kulttuurin muutosten kuvaamisessa.
Presidentti Niinistö on useaan otteeseen kuvaillut, miten kansallinen puolustuskyky tekee Suomesta kiinnostavan kumppanin lännessä, mikäli pahin tapahtuisi. Siksi ei ole lainkaan sattumaa, että Suomen sotilaallisia valmiuksia sekä yhteistoimintakykyä on viety vauhdilla eteenpäin. Luomalla vahvoja puolustuspoliittisia verkostoja, Suomi pyrkii parantamaan asemaansa Euroopan turvallisuusjärjestelmässä.
Suomen viime vuosien puolustuspolitiikan takana piilee suuri murros. Koskaan aiemmin historiansa aikana Suomen puolustus ei ole ollut yhtä vahvasti integroitunut läntisiin rakenteisiin kuin tällä hetkellä. Ehkäpä Niinistön presidentinvaalien alla kuultu toteamus ”liittojen syntymisestä tarvittaessa” liittyy juuri tähän murrokseen. Samaan hengenvetoon nousee kysymys Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta. Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien huippukokouksen alla Niinistö torjui käsityksen Suomen neutraalista asemasta viitaten EU-jäsenyyden lisäksi juuri puolustusyhteistyösopimuksiin ja Nato-kumppanuuteen.
Suomi ei siis ole neutraali, eikä siten myöskään liittoutumaton valtio. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätehtävät ovat maan sotilaallisen koskemattomuuden varmistaminen ja pysyminen konfliktien ulkopuolella, mutta samalla Suomen kansainvälisellä puolustusyhteistyöllä tunnistetaan olevan olennainen näiden tavoitteiden toteuttamisessa – myös siinäkin huonossa tapauksessa, että jälkimmäisessä tavoitteessa epäonnistuttaisiin.
