Verkkouutiset

”Ei mitään järkeä” – Helsinkiläinen yritti hankkia jo kolmannen Hitas-asunnon

Kaupunki vaati valittajaa myymään kaksi omistamaansa Hitas-asuntoa ennen uuden ostoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen Helsingin kaupunginvaltuutettu Otto Meri päivittelee Twitterissä Hitas-asuntojärjestelmää. Hän kertoo tuoreesta tapauksesta. Siinä yksityishenkilö on tehnyt oikaisuvaatimuksen kaupungin ilmoituksesta, jonka mukaan hänen on myytävä omistamansa kaksi Hitas-asuntoa ennen kuin voi ostaa uuden Hitas-asunnon.

– Henkilö olisi halunnut kolmannen asunnon omistukseensa. Ei tässä ole mitään järkeä, Meri toteaa.

Hän on jakanut alla näkyvän kuvan Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan esityslistalla olevasta oikaisuvaatimusasiasta. Päätösehdotuksena todetaan, että oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta.

Asiakirjassa kerrotaan, että Hitas-arvonnassa uudiskohteessa sijaitsevan huoneiston osto-oikeuden voittaneella oikaisuvaatimuksen tekijällä olevan jo ennestään kaksi Hitas-asuntoa. Lisäksi henkilö on perustajaosakkaana Hitas-ryhmärakennuttamishankkeessa, jossa hän omistaa yhden huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet.

– Asuntopalvelut on ilmoittanut hakijalle sähköpostiviestillä, että uudiskohteen huoneiston kauppakirjaa ei voi allekirjoittaa ennen kuin hakija on luopunut rakenteilla olevan Hitas-asuntonsa omistuksesta ja sitoutunut siihen, että myy omistamansa kaksi vanhaa Hitas-asuntoa uudiskohteessa sijaitsevan huoneiston valmistumiseen mennessä, asiasta todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)