Varatuomari, entinen meppi ja Rkp:n presidenttiehdokas 2006 Henrik Lax on kirjoittanut UpNorth-julkaisuun kirjoituksen The Åland Regime after Crimea (Ahvenanmaan järjestelmä Krimin jälkeen). Kirjoitus on ilmestynyt myös Baltic Rim Economies -julkaisussa.
Laxin mukaan Venäjän haluttomuus kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia ja sen provokatiiviset sotilaalliset toimet Itämerellä antavat aiheen päivittää arvioita Ahvenanmaasta.
Ahvenanmaan demilitarisaatio ja puolueettomuus perustuvat 1922 sopimukseen. Vuoden 1940 sopimuksessa Suomi lupasi Neuvostoliitolle olla linnoittamatta saaria ja olla antamatta niitä vieraiden valtioiden asevoimien käyttöön. Venäjä on Neuvostoliiton seuraaja tämän sopimuksen osalta, mutta Venäjä ei ole muodollisesti sidottu 1922 sopimukseen.
Suomi otti 1922 sopimuksella velvollisuudekseen puolustaa Ahvenanmaan puolueettomuutta, jos saaria vastaan hyökätään tai niiden kautta hyökätään Suomen emämaalle. Tuolloin ennakoitiin, että Suomi kysyisi sopimuksen osapuolilta apua saarten statuksen puolustamisessa. Tämän tuli tapahtua Kansainliiton kautta – jota ei kuitenkaan enää ole.
Henrik Lax viittaa Edward Lucasin esitykseen pohjoismaiden, Baltian maiden ja Puolan puolustusyhteistyöstä. Lax toteaa myös kehittymässä olevan suomalaisruotsalaisen mallin yhteisestä sotilasyhteistyöstä voivan palvella tätä tarkoitusta.
Lax viittaa Euroopan Unionin Lissabonin sopimukseen, niin sanottuun solidaarisuuslausekkeeseen, ja toteaa ehdotuksensa olevan seuraava:
– Tulisi tutkia, voivatko nämä säännökset tarjota ratkaisun korvata lakkautettu Kansainliitto vuoden 1921 Kansainliiton osapuolilla, jos Suomi päättää ryhtyä aktiiviseen Ahvenanmaan puolustukseen. Ne (osapuolet, Kansainliiton entiset jäsenmaat) ovat kaikki EU:n jäseniä, Henrik Lax toteaa.
Kyseiset allekirjoittaja- ja tukijamaat ovat Suomen lisäksi Tanska, Viro, Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Italia, Latvia, Puola ja Ruotsi. Venäjä ei kuulu joukkoon.
Euroopan Unionin Lissabonin sopimuksen kyseisissä kohdissa eli ns. solidaarisuuslausekkeessa todetaan näin:
6. Jäsenvaltiot, joiden sotilaalliset voimavarat täyttävät korkeammat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativimpia tehtäviä, aloittavat unionin puitteissa pysyvän rakenteellisen yhteistyön. Tähän yhteistyöhön sovelletaan 46 artiklaa. Yhteistyö ei vaikuta 43 artiklan määräysten soveltamiseen.
7. Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.
Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.
Dramaattisesti erilaisia
– EU:n jäsenmaiden asevoimien yhdistäminen ja muiden Ahvenanmaan neutraliteettia vahvistavien toimien tekeminen edellyttäisi poliittista tahtoa ja päättäväisyyttä. Edellytys tällaiselle ymmärrykselle olisi yhteinen näkemys kriisistä ja uhasta EU:n jäsenmaille Itämeren alueella, Lax toteaa.
Lax muistuttaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön 10.11.2014 pitämästä puheesta, jossa hän totesi kasakan ottavan sen mikä ei ole kiinni. Kaksi viikkoa myöhemmin Ahvenanmaan maakuntapäivät väitteli demilitarisaatiosta ja Laxin mukaan esitti ”dramaattisesti erilaisia näkemyksiä kriisistä kuin presidentti”.
– Vähintä, mitä Ahvenanmaan asukkailta voi odottaa, jos he haluavat edistää asiaansa, on avoimen mielen osoittaminen emämaan viranomaisten kanssa tehtävää tehostettua yhteistyötä kohtaan, Lax toteaa.
Laxin mukaan on olemassa tarve vakavaan keskusteluun ja luottamuksen luomiseen Suomen ja Ahvenanmaan alueellisten viranomaisten välillä.
