Verkkouutiset

”Ehdottaako vihreät seuraavaksi voittokieltoa asumiseen?”

Vihreät haluaa rajoittaa voitontavoittelua vanhusten hoivapalveluissa ja lasten päivähoidossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ehdottavatkohan vihreät seuraavaksi voitontavoittelun kieltämistä myös ihmisten asumisessa tai syömisessä, kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos kysyy tviitissään.

Vuornos kommentoi Ilta-Sanomissa julkaistua uutista, jossa vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto esittää rajoituksia vanhusten- ja lastenhoitoa harjoittavien yritysten voitontavoitteluun.

Haaviston lisäksi myös vihreiden kansanedustaja Emma Kari nosti lauantaina puoluevaltuustolle pitämässään puheessaan esille huolensa yksityisestä päivähoidosta.

– Perusopetuslaissa on säädetty selvästi, että opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Varhaiskasvatuslakiin ei tällaista rajoitusta suostuttu lisäämään. Yksityiset koulut eivät siis saa tehdä voittoa, mutta yksityiset päiväkodit saavat, hän sanoo tiedotteessaan.

Kari on huolissaan siitä, että ”maksullisuutta ja voitontavoittelua yritetään ujuttaa osaksi koulutusjärjestelmään”.

– Varhaiskasvatus on osa koulutusta. Koulutuksen tasa-arvon kannalta se on kaikkein tärkein osa. Jos me haluamme puuttua koulutuksen eriarvoistumiseen, me panostamme lapsen oppimispolun ensi askeleille, eli maksuttomaan ja tasa-arvoiseen varhaiskasvatukseen, toteaa Emma Kari.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)