Verkkouutiset

Eero Heinäluoma AL:lle: Tytti Yli-Viikari oli pätevin hakija

VTV:n pääjohtajaksi haastateltiin kuusi vuotta sitten viisi hakijaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan tarkastusvaliokunta haastatteli vuonna 2015 viittä ehdokasta Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n pääjohtajan tehtävään.

Valiokuntaa tuolloin johtanut Eero Heinäluoma (sd.) sanoo tilanteen olleen melko selvä soveltuvuustestien jälkeen.

– [Tytti] Yli-Viikari oli näistä hakijoista ykkönen. Prosessi oli yksimielinen, ei siinä ollut yhtikäs mitään, Heinäluoma sanoo Aamulehdelle.

Eduskunta vahvisti valinnan täysistunnon äänestyksessä. Eero Heinäluoma sanoo, ettei valinnasta herännyt tuolloin epäilyjä, sillä ”koko prosessi oli hyvin kiihkoton alusta pitäen”.

– Hakijoita ei ollut kovin paljon. Sitten valitsimme ne, jotka olivat papereiden ja työkokemuksen perusteella ykkösiä. Heistä siivilöityi viisi. Haastattelujen perusteella katsottiin testeihin lähtijät, nykyinen europarlamentaarikko sanoo.

Hän harmittelee Yli-Viikarin rahankäytön herättämää kohua.

– Tarkastusvirasto on tärkeä laitos valtionhallinnossa. Se tekee ammattitaitoista työtä ja sen työ on kehittynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Siitä on paljon tukea ja apua valtion eri virastoille, Eero Heinäluoma toteaa.

Eduskunnan puhemiehistö esitti maanantaina Yli-Viikarin pidättämistä virastaan esitutkinnan ajaksi. Kansliatoimikunta kokoustaa asian tiimoilta tiistaina.

LUE MYÖS:
Tytti Yli-Viikari pidätettäneen virasta – ”Arvoton näytelmä, jos ei ymmärrä erota” (VU 29.3.21)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)