Verkkouutiset

Eduskunta kasvatti lisätalousarvion määrärahoja 690 miljoonalla

Lisätalousarvio lisää valtion nettolainanoton tarvetta 1,1 miljardilla eurolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta ehdotti määrärahojen lisäämistä koronainfektion vuoksi annettuun lisätalousarvioon.

– Viime päivien aikana määrärahojen tarve on kasvanut merkittävästi siitä, mitä se oli lisätalousarvioesitystä annettaessa. Valtiovarainvaliokunta ehdottaa siksi resurssien lisäämistä moninkertaisesti yritystoiminnan tukemiseen sekä merkittävästi myös Huoltovarmuuskeskuksen hankintoihin, perusteli valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) eduskunnan täysistunnossa tänään torstaina.

Tuntuvimmat lisäykset kohdennetaan Business Finlandille sekä ELY-keskuksille koronaviruksesta aiheutuvien yritysten häiriötilanteiden ja niiden vaikutusten hallintaan ja ehkäisemiseen.

Määrärahalisäykset ovat yhteensä 686,5 miljoonaa euroa, minkä lisäksi valiokunta ehdotti Business Finlandille ja ELY-keskuksille avustusvaltuuksiin yhteensä 800 miljoonan euron korotusta.

Valiokunta ehdotti 34 miljoonan euron lisäystä myös Huoltovarmuuskeskusten kautta tehtävään lääkintämateriaalin ja suojavarusteiden hankintaan.

Tukea saavat yritykset eivät saa jakaa osinkoa

Valiokunnan ehdottamien muutosten jälkeen lisätalousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta 1,1 miljardilla eurolla. Valtion nettolainanotoksi arvioidaan vuonna 2020 noin 3,3 miljardia euroa.

Lisäyksistä huolimatta lisätalousarvio vastaa Koskisen mukaan vain aivan akuutteihin kipupisteisiin.

– On aivan selvää, että hallituksen tulee reagoida jatkossakin nopealla aikataululla välttämättömiin määrärahatarpeisiin, Johannes Koskinen sanoi.

Koskisen mukaan valiokunta pitää tärkeänä, että julkista tukea saavat yritykset eivät jaa samanaikaisesti osinkoa omistajilleen.

Eduskunta hyväksyi lisätalousarvion äänin 31-21.

PÄIVITYS 27.3.2020 kello 8.53: Lisätty juttuun lisätalousarvion hyväksyminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)