Verkkouutiset

Eduskunnassa kiehahti, pääministeri vetosi – PS:n natsipuhe tyrmistytti

Juha Sipilän pyyntö perussuomalaisille irtisanoutumisesta ei saanut vastakaikua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitti tiistaisen eduskunnan EU-keskustelun lopussa vetoomuksen perussuomalaisten johdolle.

Keskustelussa PS:n kansanedustaja Ville Tavio oli todennut sanatarkasti näin:

– On mielenkiintoista, että nykyään Suomen poliittisessa keskustelussa välillä tuntuu ihan, että kuuluu jonkinlaiseen vähemmistöön, kun kannattaa Suomen itsenäisyyttä, kun kannattaa suomalaista kansallisvaltiota. Federalistit, Eurooppaa ihannoivat päättäjät, uhkaavat Euroopan kansoja. Federalistit uhkaavat kansallisvaltioita. Federalistit luovat vain uudenlaista Neuvostoliittoa EU:sta. He luovat uudenlaista natsi-Saksaa. EU:n globalismi on vain uudenlaista fasismia, fasismia uudessa muodossa. Vihapuhepoliisi toimii, ja väestö vaihdetaan. Suomen kansa ei äänestänyt tällaisen nykyisenlaisen EU-fasismin puolesta liittyessään EU:hun, perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio sanoi.

Useat kansanedustajat eri ryhmistä ilmoittivat paheksuntansa lausunnosta. Sitä sanottiin muun muassa tyrmistyttäväksi ja sopivuuden rajat ylittäväksi.

Keskustelu oli jo kerran päätetty, kun pääministeri sai vielä eräiden kansanedustajien jälkeen puheenvuoron.

– Haluaisin, arvoisa puhemies, myös omalta osaltani puuttua tähän perussuomalaisten natsipuheisiin, EU:n vertaamiseen natsi-Saksaan. Se oli erittäin halventava puheenvuoro. Se halventaa myös niitä uhreja, joita natsi-Saksan aikana syntyi, ja toivon, arvoisa puhemies, että perussuomalaiset irtisanoutuvat näistä puheista. Toivottavasti vielä tämän keskustelun aikana, Juha Sipilä sanoi.

Istuntosalissa oli perussuomalaisten johdosta paikalla ainakin varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari. PS:n edustajat eivät enää käyttäneet puheenvuoroja pääministerin pyynnön jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)