Verkkouutiset

Eduskunnassa käyneiden rikosten uhrienkin nimet nyt julkisia – ”se on kohtuutonta”

Kansanedustaja toivoo tiedotusvälineiden yhä jättävän julkaisematta muun muassa uhkailtujen nimet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kommentoi Facebook-päivityksessään eduskunnan julki tulleita vieraslistoja, joita tiedotusvälineissä on mittavasti käyty läpi.

– Onneksi kuitenkin julkaisematta on jätetty ja toivottavasti jätetäänkin muun muassa he, joita on uhkailtu ja vainottu erilaisten asioiden ja taustansa takia, ja myös ihmiset jotka ovat käyneet puhumassa muun muassa sairauksistaan ja jotkut jopa järkyttävistä rikoksista joita ovat joutuneet lapsina kokemaan. Jatkossa heidänkin nimensä ovat siis julkisia. Minusta se on kohtuutonta, mutta oikeus näin määrännyt, Timo Heinonen kirjoittaa.

Kansanedustaja oli itse saanut aamulla paikallislehdestään yhteydenoton. Vieraslistojen perusteella toimittaja totesi Heinosella olleen eduskunnassa ”ns. kevyempiä tapaamisia”. Hän viittasi Shirly Karvisen vierailuun eduskunnassa.

– Hämmästyin, että toimittaja kategoroi ihmiset näin ulkonäön mukaan ”kevyemmiksi”. Shirly on ollut töissä muun muassa yhdessä suurlähetystössämme ja myös ulkoministeriössä. Ja ollut aina kiinnostunut ulkopolitiikasta. Hänen valintansa Miss Suomeksi teki hänestä kuitenkin ”kevyemmän vieraan”, Heinonen toteaa.

– Itse toivoisin, että ulkonäön perusteella ihmisiä ei luokiteltaisi tai vähäteltäisi suuntaan eikä toiseen. Ulkönäölleen ei kukaan voi mitään.

Muita Heinosen vieraaksi listattuja ovat olleet esimerkiksi iso joukko rehtoreita, Atrian toimitusjohtaja, lukuisia urheilijoita ja paljon auto- ja liikennealan ihmisiä.

– Ja teen senkin mielelläni ja velvollisuutenanikin. Seuraavaksi tavoitteena saada mopoautot korvattua rajoitetuilla oikeilla autoilla ja myös toimia muun muassa moottoriurheilun vakuutusasioiden parissa on jatkettu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)