Verkkouutiset

Puhemies valmistelee muutoksia ”kohtuuttomiin” sopeutumiseläkkeisiin

Maria Lohelan mukaan kansanedustajien sopeutumiseläke koetaan kohtuuttomaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan puhemies Maria Lohela (s.) kertoo, että kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmään tehtäviä mahdollisia muutoksia on valmisteltu ja asiaan liittyviä kysymyksiä selvitelty syksyn aikana.

Lohela aikoo käydä niitä läpi eduskuntaryhmien kanssa, minkä jälkeen kaikilla eduskuntaryhmillä on mahdollisuus esittää tarkempia ajatuksiaan sopeutumiseläkejärjestelmästä. Lohela ei pidä tarkoituksenmukaisena keskustella yksityiskohdista julkisuuden kautta.

– Entisiä kansanedustajia ja monia istuvia kansanedustajia koskeva sopeutumiseläkejärjestelmä on ollut esillä mediassa viime päivinä. Sopeutumiseläke koetaan kohtuuttomaksi. Viime kesänä aiheesta kysyttäessä kerroin ottavani sen esille syksyn aikana ja näin olen tehnyt, Lohela kirjoittaa Facebookissa.

Ennen vuotta 2011 kansanedustajana ollut voi saada sopeutumiseläkettä, jos hän ei työllisty työmarkkinoilla. Ehtona on, että henkilö on toiminut kansanedustajana vähintään seitsemän vuoden ajan. Sopeutumiseläkettä maksetaan vain siltä osin kuin eläke ei yhdessä ansiotulojen kanssa ylitä kansanedustajan eläkkeen enimmäismäärää.

https://www.facebook.com/mlohela/posts/1568204529912501

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)