Verkkouutiset

Eduskunnan puhemiehistöön halutaan naisia

Eduskunnan puhemies vaihtuu helmikuussa, kun siniset luovuttaa paikan kokoomukselle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskuntapuolueiden ja -ryhmien naisjohtajat haastavat kokoomuksen, keskustan ja SDP:n etsimään naisia ehdokkaikseen puhemiehistöön.

Kannanoton allekirjoittaneiden mielestä kaikista ryhmistä löytyy päteviä ja kokeneita naisedustajia, jotka olisivat erinomaisia puhemiehiä tai varapuhemiehiä.

Helmikuun alussa käydään puhemiehistön vaalit. Puhemiehen paikka siirtyy kokoomukselle, ensimmäinen varapuhemiehen paikka säilyy keskustalla ja toisen varapuhemiehen paikka siirtyy SDP:lle. Muutokset ovat seurausta parlamentaaristen ryhmien kokojärjestyksen muutoksista, kun sininen eduskuntaryhmä erkaantui kesällä perussuomalaisten ryhmästä.

Kannanoton allekirjoittaneiden mukaan naisia on edelleen vähän politiikan johtopaikoilla sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa. Suurin este naisten nousulle on, ettei heitä aseteta ehdokkaiksi eikä he siten voi edes tulla valituiksi. Kun he tämän kynnyksen ovat ylittäneet, ovat naiset pärjänneet erinomaisesti valituissaan johtotehtävissä.

Tällä hetkellä Suomessa on presidenttinä mies, pääministerinä mies ja valtaosa ministereistä on miehiä. Myös kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien johtajat ovat miehiä. Puhemies Maria Lohela (s.) on ollut ainoa poikkeus tämän hetkisessä poliittisen johtopaikkojen miesrivistössä.

Suomen 110-vuotisen valtiopäivien historiassa on ollut vain kaksi naista puhemiehenä siitä huolimatta, että jo ensimmäisillä valtiopäivillä oli useita naisedustajia. Myös varapuhemiehistössä naisia on ollut vähän. Kannanoton allekirjoittaneet toivovat, että helmikuussa puhemiehistöä valittaessa ehdokkaina on myös naisia.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet eduskuntakuntaryhmien puheenjohtajat Leena Meri (ps.), Krista Mikkonen (vihr.) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas.), puolueiden puheenjohtajat Li Andersson (vas.), Anna-Maja Henriksson (r.) ja Sari Essayah (kd.) sekä eduskuntaryhmien varapuheenjohtajat Elsi Katainen (kesk.), Sari Raassina (kok.), Johanna Ojala-Niemelä (sd.), Suna Kymäläinen (sd.), Tiina Elovaara (s.), Heli Järvinen (vihr.), Mikaela Nylander (r.) ja Päivi Räsänen (kd.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)