Verkkouutiset

Eduskunnan outo uusi perinne toteutui taas: myöhäisen yön kuttupuhe kuultiin

Kuttupuheen lausui tänä vuonna kansanedustaja Pertti Hakanen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan uusi kansanedustaja Pertti Hakanen pääsi pitämään kuusiminuuttisen eduskunnan kuttupuheen torstai-iltana kello 23.08. Erikoinen puhe pidetään täysistunnon budjettikäsittelyssä maa- ja metsätalousministeriön pääluokan lopussa.

Puhujan tulee olla Pirkanmaalta. Suomalaisen kutun eli synnyttäneen vuohen ylistyksen lisäksi puhe tarjoaa mahdollisuuden toivottaa joulua ja uutta vuotta. Eduskunnan syysistuntokausi päättyy perjantaina.

Tänä vuonna varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) lausui kuttupuheelle jopa saatesanat. Pekkarisen mukaan kaikki puheet ovat tärkeitä, mutta ”aina yksi ylitse muiden ja odotetuin” on kuitenkin budjetin loppusuoran kuttupuhe.

Pertti Hakanen aloitti toteamalla, että häntä Tyrväällä syntyneenä loukkaa, ettei kutusta oltu puhuttu vielä sanaakaan.

– Ajattelin sen nyt tässä vähän korjata. Meillä on tällainen jalo, itsepäinen eläin. Ansaitsee kyllä tulla mainituksi täällä meidän valtiopäivillä budjettikeskustelussa, Pertti Hakanen aloitteli.

Hakasen mukaan kuttuun liittyy paljon tuttua symboliikkaa, kun se seikkailee monissa kansansaduissa ja eläinsanonnoissa. Myös lasten joulun alla odottama hahmo liittyy eläimeen.

– Olemme puhuneet täällä salissa lehmistä, susista, sioista, ketuista, minkeistä, monista muista eläimistä, mutta tosiaan kuttu on jäänyt mainitsematta. Herra puhemies, jatkan tästä.

Hän kertoi kuttupuheesta muodostuneen yllättäen perinteen 1983, kun Timo Roos (sd.) käsitteli kuttua omassa eduskuntapuheenvuorossaan.

– Kuttu on eläin, joka lypsää noin viitisen litraa maitoa päivässä. Jota on kutsuttu köyhän miehen lehmäksi. Kyseessä on eläin, jonka tuoksu on ammoniakin katkuinen.

Haju muistuttaa kansanedustajan mukaan hien hajua.

– Jos se on kollegoille outo tuoksu, niin nyt on joulutauolla oiva aika kokeilla, miten hiki tuoksuu.

Kuttu syö Pertti Hakasen mukaan ajankulukseen vaikka navetan seinän. Tyhmä eläin se ei ole. Hakanen kertoi erään kutun ystävystyneen tiikerin kanssa, joka ”osoittaa huomattavaa neuvottelutaitoa”.

Hakasen mukaan hänen synnyinseutunsa Tyrvää on maankuulu kuttupitäjä. Kuttu on Tyrväällä näkyvissä vanhassa vaakunassa, lentopallojoukkue VaLePan logossa ja sastamäkelaisen kirjailija Mauri Kunnaksen herra Hakkaraisen Koiramäki-hahmossa.

– Arvoisa puhemies! Minulle kuttu kuitenkin symboloi ennen kaikkea puhdasta suomalaista ruokaa, jota tässä maassa tarvitaan nyt sekä tulevaisuudessa. Tutun hikinen tuoksu kertoo sen kovasta työstä, jota tuottajat tekevät päivittäin pitääkseen oman ruoantuotantomme hengissä.

– Tämän puheen myötä kuttupuhe myös palaa Tyrväälle, missä sen voidaan katsoa saaneen aikoinaan alkunsa. Tämä on puheenvuoro puhtaan suomalaisen maaseudun puolesta.

– Kun puhutaan kutusta, niin kysehän on varsin tärkeästä jutusta, Hakanen päätti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)