Verkkouutiset

Ebola iski vilkkaaseen satamakaupunkiin: Näin sairaus leviäisi

Kongon ebolaepidemia pahenee.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveysviranomaiset pyrkivät kuumeisesti saamaan Kongon Ebolaepidemian hallintaan. Tavallisesti metsäisillä syrjäseuduilla esiintyvä tappavan vaarallinen virustauti on levinnyt nyt Mbandakan vilkkaaseen satamakaupunkiin.

NBC News kertoo tästä löytyvässä jutussaan, kuinka tauti voisi levitä Kongosta ulkomaille, mikäli sitä ei saada hallintaan. Ennuste todennäköisimmistä leviämiskohteista perustuu EcoHealth Alliancen tekemään lentoliikenneriskianalyysiin.

Ohjelmisto on suunniteltu ennustamaan tarttuvien tautien leviämistä lentoteitse. Arviossa käytettiin Mbandakan, Kinshasan ja Brazzavillen lentokenttiä. Karttatyökalua voi kokeilla tämän linkin takaa.

Arvion mukaan suurin riski taudin leviämiselle ulkomailla on järjestyksessä Addis Abebassa Etiopiassa, Brysselissä Belgiassa, Pariisissa Ranskassa , Nairobissa Keniassa ja Johannesburgissa Etelä-Afrikassa.

WHO on nostanut terveysriskiarviotaan epidemiasta kansallisesti ”erittäin korkeaksi” ja alueellisesti ”korkeaksi”. Tähän mennessä vahvistettuja ebolatapauksia on tavattu 58. Sairastuneista 27 on menehtynyt.

– Vahvistettu tapaus Mbandakassa, suuressa kaupunkikeskuksessa tärkeiden kansallisten ja kansainvälisten jokien, teiden ja kansallisten lentoreittien varrella, lisää leviämisen riskiä Kongon rajojen sisällä ja naapurimaissa, Maailman terveysjärjestö WHO varoitti keskiviikkona.

Mbandakassa levisi maanantaina pienimuotoinen paniikki, kun terveysviranomaisille selvisi, että kaksi ebolapotilasta oli paennut sairaalan karanteenista. Toinen potilaista kuoli tiistaina kotonaan. Toinenkin löydettiin ja hän menehtyi sairaalassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)