Verkkouutiset

Dosentti esittää uuden syyn lykätä kuntavaaleja

Sote-uudistuksen epäselvyyksien takia valtuutettujen tehtävät ovat vielä osin hämärän peitossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kevään kuntavaaleja pitäisi lykätä vuodella sote-uudistukseen liittyvien epäselvyyksien takia. Näin katsoo poliittisen historian dosentti Ville Pernaa Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan.

Pernaa huomauttaa, että kuntavaalien varsinaiseen vaali­päivään (18.4.) on aikaa enää alle kolme kuukautta, mutta:

— Kukaan ei silti vielä tiedä, millaisia tehtäviä kunnan­valtuutetut hoitavat seuraavalla vaali­kaudella. Kuuluvatko sosiaali- ja terveys­palvelut heille vuoden, kaksi vai koko nelivuotisen valtuusto­kauden ajan? hän kysyy kirjoituksessaan.

Pernaa esittääkin, että kuntavaalit järjestettäisiin yhdessä maakuntavaalien kanssa vasta alkuvuodesta 2022.

— Jos hallituksen ajama sote-malli kaatuu perustuslakivaliokunnassa esimerkiksi Helsingin erityisasemaan tai yksityisten sote-yritysten kohtuuttomaan kohteluun, alkuvuonna 2022 pidettäisiin ihan tavalliset kuntavaalit.

Kuntavaalien lykkäämisen puolesta on viime aikoina esitetty puheenvuoroja etenkin vallitsevan koronatilanteen takia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)