Donald Trump. LEHTIKUVA / AFP

Syntymäkansalaisuus vain USA:ssa? Oikeasti maita on yli 30

Yhdysvaltain presidentin mukaan perustuslaki ei estäisi syntymäkansalaisuuden poistamista.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump suunnittelee antavansa määräyksen, jolla poistetaan Yhdysvaltojen maaperällä syntyvien automaattinen oikeus saada Yhdysvaltojen kansalaisuus syntymäpaikkansa perusteella.

Trump totesi Axiosin haastattelussa, ettei lakimuutos vaatisi perustuslain muuttamista.

Presidentti esitti haastattelussa virheellisen väitteen lain ainutlaatuisuudesta. Donald Trumpin mukaan kansalaisuuden voi saada näin vain Yhdysvalloissa.

– Olemme ainoa maa maailmassa, jossa maahan tuleva henkilö saa vauvan ja tästä vauvasta tulee käytännössä Yhdysvaltojen kansalainen, kaikkine etuineen. Se on naurettavaa, se on naurettavaa – sen täytyy loppua, Donald Trump sanoi.

Axios huomauttaa, että samaa kansalaisuusperiaatetta sovelletaan kaikkiaan yli 30 maassa, joista valtaosa sijaitsee läntisellä pallonpuoliskolla.

Donald Trump vakuutti haastattelussa päätöksensä toteutuvan.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt