Verkkouutiset

Donald Trump: Valta tulee siirtymään hallitusti

Yhdysvaltain presidentti kertoo olevansa edelleen eri mieltä vaalituloksen kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuuttaa vallan siirtyvän rauhanomaisesti ja hallitusti demokraattien Joe Bidenille 20. tammikuuta.

Trump julkaisi tiedotteen kongressin alahuoneen ja senaatin vahvistettua lopullisesti Joe Bidenin valinnan. Edustajat ja senaattorit palasivat istuntosaleihinsa muutama tunti neljä kuolonuhria vaatineen mellakan jälkeen.

Washington D.C.:n alueelle määrättiin ulkonaliikkumiskielto Donald Trumpille uskollisen väkijoukon tunkeuduttua poliisin ohi kongressitaloon. Pääkaupungin koko kansalliskaarti on aktivoitu ja paikalle on lähetetty poliisin apuvoimia muun muassa Virginian ja New Jerseyn osavaltioista.

Presidentti toisti tiedotteessa useaan kertaan perättömiksi todettuja väitteitä vaalivilpistä. Eri tuomioistuimet ovat hylänneet yli 60 Donald Trumpin kampanjan jättämää oikeustapausta marraskuun presidentinvaaleista.

– Vaikka olen täysin eri mieltä vaalituloksen kanssa, ja faktat tukevat minua, niin kaikesta huolimatta vallansiirto tulee olemaan hallittu 20. tammikuuta, Donald Trump sanoi.

– Olen aina sanonut, että jatkamme taisteluamme, jotta vain lailliset äänet lasketaan. Tämä merkitsee historian mahtavimman ensimmäisen virkakauden loppua, mutta on vain alku kamppailussamme tehdä Amerikasta jälleen suuri, Trump sanoi.

LUE MYÖS:
Näin Washington D.C.:n dramaattiset tapahtumat etenivät (VU 7.1.2021)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)