Verkkouutiset

Donald Trump tarjosi Angela Merkelille diiliä: Saksan luovuttava Nord Stream 2:sta

Merkelin kerrotaan tukevan kaasuputkea, mutta olevan valmis tiiviimpään yhteistyöhön kaasualalla Yhdysvaltain kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tarjoaa Saksan liittokansleri Angela Merkelille sopimusta, kertoo uutissivusto Wall Street Journal (WSJ).

Saksan, USA:n ja EU:n nimettöminä esiintyvien virkamieslähteiden mukaan Trump kehottaa Merkeliä luopumaan Nord Stream 2 -kaasuputken tukemisesta ja lupaa vastapalvelukseksi uusia neuvotteluja USA:n ja EU:n välisestä vapaakauppasopimuksesta.

Merkelin kerrotaan todenneen, että Saksa tukee edelleen kaasuputkea. Saksa olisi kuitenkin valmis entistä tiiviimpään yhteistyöhön kaasualalla Yhdysvaltain kanssa.

Nord Stream 2:sen rakennustöiden on tarkoitus alkaa tänä vuonna. Yhtiö odottaa rakennus- ja ympäristölupia putken kulkureitillä olevien maiden viranomaisilta. Putken on tarkoitus tuoda maakaasua Venäjältä Saksaan ja muualle manner-Eurooppaan.

Trumpin voitettua presidentinvaalit EU:n ja Yhdysvaltain väliset neuvottelut kauppa- ja investointisopimuksesta TTIP:stä ovat olleet pysähdyksissä.

Trumpin ehdotuksen kerrotaan liittyvän USA:n ja EU:n välillä kytevän kauppasodan uhkaan. Trump antoi toukokuussa EU:lle kuukauden lisäaikaa kesäkuun alkuun asti tullikiistassa. EU saa näin lisäaikaa sopia alumiinin ja teräksen tuonnista Yhdysvaltoihin. Trumpin hallinto on uhannut rangaistustulleilla myös Saksan päästöhuijauksista kiinni jäänyttä autoteollisuutta.

Trump on tullut tunnetuksi kauppojen tekemisestä, ja WSJ:n lähteiden mukaan hän yrittää nyt tehdä diiliä, jossa Saksan autoteollisuuden ja Yhdysvaltain energiateollisuuden edut yhdistettäisiin.
Eurooppa joutuisi tuomaan entistä enemmän nesteytettyä maakaasua varsinkin USA:sta, jos Nord Stream 2 -hanke lopetettaisiin.

Venäjän valtion kaasuyhtiö Gazprom on Nord Stream 2:n omistaja ja putken päärahoittaja. Yhdysvaltain kerrotaan voivan kohdistaa pakotteita venäläisiin energiahankkeisiin. Silloin NS2-hankkeen rahoitukseen osallistuvat eurooppalaiset yhtiöt voisivat joutua pakotteiden kohteiksi. Trumpin uskotaan kuitenkin jättävän energia-alan Venäjä-pakotteiden ulkopuolelle.

Angela Merkel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat tänään Sotshissa. Nord Strean 2 oli yksi keskusteluiden aiheista. Putin kertoi Venäjän jatkavan kaasulähetyksiä Ukrainan kautta myös sen jälkeen, kun Itämerelle suunniteltu Nord Stream 2 -kaasuputki valmistuu.

Asiast uutisoi ensimmäisenä Kauppalehti.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)