X
SULJE MAINOS
Donald Trump vaalikampanjassaan viime vuonna. LEHTIKUVA / AFP

Donald Trump haluaa julkistaa ehdokkuutensa presidentinvaaleissa

Entisen presidentin avustajat ovat kehottaneet häntä pitämään matalaa profiilia.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on kertonut avustajilleen, että hän haluaa julkistaa ehdokkuutensa vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Avustajat ovat todenneet, että toistaiseksi hänen kannattaa pitää matalaa profiilia ja julkistaa asia vasta ensi vuonna kongressin välivaalien jälkeen, kertoo The Hill.

Trump matkustaa tulevana viikonloppuna Iowan osavaltioon puhumaan ensimmäistä kertaa presidentinkautensa jälkeen. Tätä pidetään tärkeänä etappina kohti ehdokkuutta, koska Iowasta perinteisesti käynnistyy ehdokkuusprosessi, samoin kuin itse vaalit. Trumpin kampanjatapahtuma herättää ristiriitaisia tunteita republikaanien keskuudessa, kertoo The Week.

– Toivon, että Donald Trumpilla on tärkeä rooli maamme, puolueemme ja muiden ehdokkaidemme tulevaisuuden kannalta. Mutta mielestäni olisi parasta, jos joku muu olisi kärkiehdokas, sanoo paikallisen republikaanijärjestön entinen puheenjohtaja Mark Lundberg.

Toinen entinen republikaanijohtaja Rich Schwarm Iowasta sanoo, että Trumpin ajatukset nauttivat suurta tukea.

– On kahdenlaista ilmaa siitä, olisiko Trump paras viestinviejä puolueelle. Mutta jos hän lähtisi ehdolle, hän olisi kärkiehdokas.

Iowalainen tutkimuslaitos teki tällä viikolla kyselytutkimuksen, jonka mukaan Trump nauttii alueella korkeampaa kannatusta kuin presidenttiaikoinaan. Sen sijaan nykyisen presidentti Joe Bidenin kannatusluvut koko maan käsittävissä mittauksissa ovat laskeneet sen jälkeen, kun Yhdysvallat vetäytyi Afganistanista.

Demokraattipuolueessa osa uskoo, että riippumattomat äänestäjät takaisivat voiton demokraattiehdokkaalle, jos vastassa olisi Trump. Osa taas pelkkää, että tämä voi voittaa vaalit.

Demokraatteja edustava kannatusmittausten tekijä Rachel Bitecofer sanoo, että jokainen puoluestrategi on huolissaan Trumpin mahdollisesta ehdokkuudesta.

– Trump melkein valittiin uudelleen vuonna 2020, vaikka takana oli neljä vuotta pelkkiä skandaaleja. Mutta ne eivät vaikuta häneen.

Trump, 75, antoi kuukausi sitten vihjeen ehdokkuudesta toteamalla kannattajilleen, että tulette ”olemaan hyvin iloisia”. Hän on pyrkinyt nujertamaan muut republikaaniehdokkaat jo ennen omaa ilmoitustaan ehdokkuuden tavoittelusta. Hän on muun muassa sanonut voittavansa Floridan kuvernöörin Ron De Santisin.

– Jos kohtaisin hänet, voittaisin hänet, kuten voittaisin kenet tahansa muun. Luulen, että useimmat putoaisivat. Luulen, että hänkin putoaisi, Trump on sanonut.

Joe Biden, 78, on kertonut avustajilleen, että hänkin harkitsee asettuvansa uudelleen ehdolle vuoden 2024 vaaleissa. Monet demokraatit pitävät häntä liian vanhana tavoittelemaan toista kautta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt