Verkkouutiset

Donald Trump Emmanuel Macronia suositumpi – ”Hän voitti ohjelmastaan huolimatta”

Kolme kuukautta valintansa jälkeen Ranskan presidentin suosio on syöksynyt alas lähes ennätyksellistä tahtia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Toukokuussa virkaansa astunut Ranskan presidentti Emmanuel Macron on menettänyt kansansuosiotaan nopealla tahdilla, kertoo The Atlantic. YouGov-tutkimuslaitoksen kyselyn mukaan Macronin suosio laski pelkästään viimeisen kuukauden aikana seitsemän prosenttiyksikköä, ollen nyt 36 prosenttia.

Yhdysvaltalainen Fox News -uutiskanava huomautti jo Macronin kannatuksen laskeneen alle Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin viimeisimmässä kyselyssä saaman 38 prosentin kannatuksen. Macronin suosio on laskenut nopeammin kuin kenelläkään hänen juuri valituista edeltäjistään, pois lukien Jacques Chirac vuonna 1995.

Macronin suosion laskun takana on useita syitä. Armeijan esikuntapäällikön lisäksi myös tuoreen hallituksen ministereitä on jo eronnut. Hän on myös muun muassa pitänyt etäisyyttä mediaan ja antanut haastatteluja vähäisesti sekä perunut perinteisiä lehdistötilaisuuksia. Lisäksi hän on pyrkinyt muodostamaan puolisolleen virallisen presidentin vaimon aseman, jollaista Ranskassa ei ole ollut aiemmin.

Myöskään presidentin uudistushenkinen ohjelma ei nauti koko kansan keskuudessa suurta suosiota. Ranskan politiikkaan erikoistuneen tohtori David Leesin mukaan Macron yrittää järkyttää vallitsevaa tilaa ja se tulee tekemään hänestä vielä epäsuositumman.

”En usko, että hän voitti ohjelmansa ansiosta – itse asiassa, monella tapaa hän varmaan voitti siitä huolimatta”, Lees sanoo.

Macronin Tasavalta liikkeellä -puolueella on kuitenkin kesäkuisten parlamenttivaalien myötä nyt yksinkertainen enemmistö kansalliskokouksessa, joten uudistukset ovat edelleen sen puolesta mahdollisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)