Verkkouutiset

Näihin Muppet-videoihin Disney lisäsi rasismivaroitukset – katso itse

Romanisketsi ja etelävaltioiden lippu ovat nyt liikaa yhtiölle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Myös Suomessa näkyvä tv-kanava Disney+ on laittanut vuosien 1976-1981 The Muppet Shown 18 jaksoon sisältövaroitukset. Ne tulevat näkyviin kunkin Muppet-jakson alussa.

Asiasta kertoi ensin The Variety. Jaksoissa esiintyy aikansa suurimpia viihdetähtiä.

Oheisessa kuvassa näkyvä varoitus on tullut esimerkiksi Peter Sellersin romanisketsin jaksoon, jaksoon jossa Johnny Cash esiintyy USA:n etelävaltioiden lipun edessä ja Kenny Rogersin jaksoon öljyä etsivien arabimuppettien kanssa.

Epäkorrekteiksi arveltuja kohtia näkyy alla olevissa videoissa.

Disneyn ”disclaimerissa” katsojaa varoitetaan, että ”ohjelmassa kuvataan negatiivisesti ja/tai kohdellaan kaltoin kansoja tai kulttuureita. Nämä stereotypiat olivat väärin silloin ja ovat väärin myös nykyään”.

Muppet-jaksot on kuitenkin säilytetty ennallaan ”muistuttamaan siitä, kuinka vahingollista syrjintä on ja kuinka välttämätöntä on että luomme yhdessä tasa-arvoisen tulevaisuuden”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)