Verkkouutiset

Diabeteksen väestöseulonta ei kannata – paitsi diabeetikoille

Aikuistyypin diabetesta ei todennäköisesti kannata seuloa koko väestöstä, sillä sen hyödyt jäävät vähäisiksi. Seulonnoissa diabetesdiagnoosin saavat silti pärjäävät paremmin kuin potilaat, joiden diabetes huomataan normaaleja reittejä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Havainnot perustuvat kolmeen Diabetologia -lehdessä julkaistuun tutkimukseen, joista kahdessa käytettiin laajaa tanskalaisaineistoa ja kolmannessa ruotsalaista.

Yhdessä tutkimukset osoittavat, ettei diabetesseulontoihin osallistuneiden riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin tai menehtyä seurantojen aikana ole sen pienempi kuin verrokkiväestön, joka ei osallistu seulontoihin.

Havainnot olivat kuitenkin erilaisia, kun analyysissa keskityttiin diabetespotilaisiin. Monien potilaiden diabetes todettiin seulonnan ansiosta vuosia aikaisemmin kuin verrokkiryhmässä, ja ruotsalaisaineistoon perustuvassa tutkimuksessa ero oli jopa 4–5 vuotta. Tämä näkyi myös pienempänä riskinä sairastua diabeteskomplikaatioihin tai menehtyä seurannan aikana.

Arviolta puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetesta, ja näistä valtaosa on aikuistyypin eli tyypin 2 diabetesta. Sairautta voi ehkäistä mm. painonhallinnalla ja liikunnalla.

Tutkimuksesta kertoo Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)