Eduskuntatalon istuntosali. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Heikki A. Ollila: Demokratian ritarit

Politiikkaan osallistuvat ovat demokratian ritareita.

Kangasalalainen demarivaikuttaja, valtuuston puheenjohtaja Hanna Laine kehotti Facebookissa ihmisiä aktivoitumaan ja lähtemään mukaan toimimaan politiikassa liittymällä SDP:een. Yksi kommentoija oli sitä mieltä, että nyt ei ole oikea aika politikointiin. Vastasin olevani Laineen kanssa samaa mieltä samaa mieltä, paitsi kohteesta.

Ihmisillä on erilaisia näkemyksiä maailmasta ja sen menosta, aatteita ja ideologioita. Kaikkialla maailmassa, missä se on sallittua samaan suuntaan ajattelevat ryhmittyvät puolueiksi ja pyrkivät siten yhdessä ja yhteistyössä saamaan omalle näkemykselleen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Erityisen innokkaasti puolueita on aina perustettu silloin, kun diktatuuri on kumottu ja vapaus on voittanut. Puolueet ovat edustuksellisen demokratian väline. Parempaa järjestelmää, jolla turvataan kansalaisille yhden vertainen oikeus vaikuttaa ei ole. Voi olla tehokkaampia malleja, joilla voidaan tehdä komeita moottoriteitä tai kehittää mahtavat sotilasvoimat, mutta silloin toimitaan aina, ainakin ennemmin tai myöhemmin ihmisoikeuksien kustannuksella ja sorron voimalla.

Jotkut pitävät edustuksellisen demokratian vaihtoehtona kansalaisyhteiskuntaa, jossa ihmiset osallistuvat ja vaikuttavat päätöksentekoon ohi edustuksellisen demokratian. Kansalaisliikkeet ovat demokratiassa perusoikeus ja niillä on ehdottomasti tärkeä osansa siinä. Ei voi kuitenkaan olla niin, että se, joka saa äänensä näkyvimmin kuulumaan kansalaisvaikuttamisen eri keinoin ja vielä median siitä raportoimaan voi viedä päätäntävaltaa tai oikeuksia niiltä, jotka eivät pysty tai halua.

Kansalaisliikkeet tekevät arvokasta työtä saattaessaan jonkin ongelmaan yleiseen ja päättäjien tietoon. Usein ne ovat ns. yhden asian liikkeitä, kun taas poliittisten päättäjien tehtävä on katsoa kokonaisuutta, miten yhden asian vaatimus vaikuttaa eri asioihin ja punnita sen jälkeen, mikä on järkevää. Kaupungin osan asukkaat voivat ymmärrettävästi vastustaa jonkun puiston käyttötarkoituksen muutosta, mutta siitä huolimatta se voi olla perusteltua kaupungin kehittämisen kannalta.

* * *

Politiikkaan osallistuminen ei ole viimeisten vuosien aikana ollut kovinkaan suosittua, kaikki puolueet ottaisivat avosylin vastaan uusia toimijoita. Ilman aktiivisia puolueiden toimijoita kansanvalta ei kunnolla toimisi. Äänestäjillä ei olisi vaaleissa hyviä vaihtoehtoja ja kansalaiset turhautuisivat ja passivoituisivat tai, mikä vieläkin pahempaa, alkaisivat toimia demokraattisen yhteiskunnan pelisäännöt sivuuttaen.

Politiikkaan osallistuvat demokratian ovat ritareita. Mukaan vaan, Suomessa kyllä riittää puolueita, mistä valita.

Heikki A. Ollila

Heikki A. Ollila

Heikki A. Ollila on kunnallisneuvos ja entinen kokoomuksen kansanedustaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt