Myönnän etten ole innostunut ajatuksesta maakuntavaltuustoista. Joku voi tietysti kysyä, mikä vika siinä on, että tulee lisää demokratiaa, ts. lisää äänestettävää.
Ei siinä välttämättä mitään vikaa olekaan, mutta se tapa, jolla sitä tulee lisää, jättää levottomaksi. Jotta saamme vallinnanvapauden sosiaalipalveluihin, käytämme kauppatavarana vaaleja. Tästä tulee mieleen vuoden 1973 poikkeuslaki, jolloin EC-vapaakauppasopimuksen hintana olivat presidentinvaalit. Monet tuohon lehmänkauppaan osallistuneet ovat yhä sitä mieltä, että se oli hyvä diili. Kuulun kriitikoihin, mutta pakko myöntää, että kauppamiehiä löytyisi yllin kyllin nykypolvestakin.
Tuntuu oudolta, että tiedustelulakia käsitellään kuin sotatilalakia. Voi olla, että tiedustelulaki olisi pitänyt saada aikaan jo ajat sitten, mutta onko kiire tosiaan sellainen, ettei perustuslain periaatetta maltista voida noudattaa. Jos uhka on niin välitön, siitä on syytä kertoa kansalle hetimiten. Asia kiinnostaa itseäni jo siksi, että ole kahden asevelvollisen isä.
Molemmat edellä kuvatut esimerkit kertovat siitä, että poliittisten päättäjien usko instituutioihin on luja. Niin luja, että he uskovat niiden kestävän demokratian pyhimpienkin periaatteiden, kuten vaalien ja perustuslain alistamisen päivänpoliittisille tavoitteille.
En jaa tätä uskoa. Brexit äänestyksen suurin yllätys ei ollut äänestyksen lopputulos vaan se, että Britannian eliitti päätti noudattaa vaalitulosta. Useimmissa muissa EU-maissa (epäilen että myös Suomessa) vaalitulos olisi joko sivuutettu tai uudestaan äänestetty, kunnes tulos olisi vastannut päättäjien tahtoa.
Meillä riittää runsaasti polemiikkia siitä, että populistit kertovat valeuutisia eivätkä enää usko faktoihin. Huomattavasti vähemmälle on jäänyt huomio siitä, että populistien kriitikot vaativat kunnioitusta instituutioille, joita he itse rapauttavat alistamalla niitä omille tavoitteilleen. Auktoriteettien kyseenalaistaminen ei lähtenyt populismista, vaan niiden näivettäminen johti populismiin.
Eduskunnan välikysymystä pitää asiana enää 200 kansanedustajaa ja noin 20 politiikan toimittajaa, muille se on tyhjä ele. Ei ihme, että sen sijaan että kansalaiset seuraisivat välikysymyskeskusteluja he teettävät kansalaisaloitteita. Ja samalla kaivavat maata edustuksellisen demokratian alta.
Toisaalta eihän eduskunta ole monelle edustajillekaan nykyään muuta kuin astinlauta parempiin duuneihin. Kun entinen pääministeri Mari Kiviniemi otti vastaan kansainvälisen viran, hän totesi talouslehdelle politiikan pätevöittäneen hänet huipputehtäviin. Näin pääministeriys kutistui hyväksi CV merkinnäksi.
Ja vain mänttikö jättää äänestämättä?
