Verkkouutiset

USA:n demokraattiedustaja loikkaamassa republikaaneihin

Presidentin virkarikossyytetutkinta ei miellytä kansanedustajaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa demokraattien kansanedustaja Jeff Van Drew on ilmoittanut avustajilleen kaavailevansa loikkaamista republikaaneihin, kertoo The New York Times. Ilmoituksen on tarkoitus tapahtua samaan aikaan, kun parlamentin alahuone äänestää todennäköisesti keskiviikkona presidentti Donald Trumpin virkarikossyytekohdista.

Lehden anonyymien republikaani- ja demokraattilähteiden mukaan Van Drew haki presidentiltä perjantaina tukea siirrolle Valkoisen talon tapaamisessa, tarkoituksenaan myös varmistaa jatkonsa seuraavissa vaaleissa omassa vaalipiirissään New Jerseyssä ilman republikaanien haastajaa. Trumpin kerrotaan kannustaneen häntä toimimaan aikeidensa mukaisesti.

Jeff Van Drew on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka on ollut demokraattien ajaman virkarikossyytteen yksi vankkumattomampia vastustajia. Pieni osa demokraattien konservatiivisen laidan edustajista on kokenut ajatuksen ainoastaan demokraattien tukemasta virkarikossyytteestä erittäin epämukavaksi. Demokraattien uskotaan kuitenkin saavan syytekohdat läpi alahuoneessa enemmistönsä turvin.

Presidentti Donald Trump on kuvaillut pyrkimystä hänen poistamisekseen aiemmin puolueelliseksi harjoitukseksi, joka tulee maksamaan demokraateille heidän enemmistönsä parlamentin alahuoneessa. Demokraattiedustajan loikkaaminen saattaa lehden mukaan antaa myös tukea hänen näkemykselleen ja ohjata huomiota pois itse äänestyksestä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)