Verkkouutiset

Demokraatit esittävät Donald Trumpille virkasyytettä

Virkarikossyytteestä on tarkoitus järjestää äänestys myöhemmin tällä viikolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen demokraatit esittelivät maanantaina päätöslauselmansa, joka ajaa virkarikossyytettä USA:n presidentti Donald Trumpille, kertoo CNN.

Demokraatit syyttävät Trumpia ”kapinaan yllyttämisestä” liittyen viime viikon mellakointiin kongressirakennuksessa.

Demokraatit esittivät myös päätöslauselmaa, jossa vaaditaan varapresidentti Mike Penceä ottamaan käyttöön perustuslain 25. lisäys. Siten varapresidentti ja hallituksen enemmistö voisivat erottaa Trumpin. Republikaanit kuitenkin vastustivat päätöslauselmaa.

Virkarikossyytteestä on tarkoitus järjestää äänestys myöhemmin tällä viikolla.

Virkarikossyytteessä viitataan Trumpin toistuviin valheellisiin väittämiin, joiden mukaan hän voitti predisdentinvaalit.

Syytteessä viitataan myös Trumpin viime keskiviikkoiseen puheeseen ennen kuin hänen kannattajansa tunkeutuivat kongressirakennukseen.

Lisäksi siinä viitataan Trumpin käymään puheluun Georgian osavaltion vaaliviranomaisen kanssa. Trump vaati Georgian osavaltiosihteeri Brad Raffenspergeriä ”löytämään” hänelle lisää ääniä.

Demokraattien Joe Biden vannoo virkavalansa 20. tammikuuta

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)