Verkkouutiset

Stefan Löfven Ruotsin vaaleista: Pimeät voimat ovat liikkeellä

Tämänpäiväisten vaalien kannatuskyselyt povaavat haastavia hallitusneuvotteluita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsissa äänestetään sunnuntaina valtiopäivävaaleissa, jonka tulokset näyttävät jo etukäteen haastavilta hallituksen muodostamisen kannalta. Näin asiasta kertoo tästä avautuvasta jutussaan CNN.

Sosialidemokraattien johtama punavihreä blokki ja maltillisen kokoomuksen johtama allianssiblokki ovat molemmat jäämässä Svenska Dagbladetin Sifolla teettämän kyselyn mukaan noin 40 prosentin tuntumaan. Kolmantena ”blokkina” ovat ruotsidemokraatit, joiden kannatus oli kyselyssä nyt 17 prosenttia.

Eri kyselyiden tulokset ovat eronneet toisistaan paljonkin. Esimerkiksi ruotsidemokraattien kannatus on vaihdellut reilusta 16 prosentista aina vajaaseen 25 prosenttiin. Kyselystä riippumatta näyttää siltä, ettei yksikään blokeista tule saamaan tarvittavaa enemmistöä enemmistöhallituksen muodostamiseen. Todennäköistä onkin, että toinen suurista blokeista muodostaa vähemmistöhallituksen nykyisen sosialidemokraattien johtaman hallituksen tapaan.

Yhtenä keskeisenä teemana vaaleissa on ollut maahanmuutto, jossa ruotsidemokraatit ovat selkeästi muita kovemmalla linjalla.

Pääministeri, sosialidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven luonnehti BBC:n jutussa tilannetta lauantaina jyrkin sanoin:

”Pimeät voimat ovat liikkeellä Ruotsissa. Vastenmieliset voimat kokoontuvat Ruotsissa ja kiihottavat ihmisiä toisiaan vastaan.”

 

 

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)