X
SULJE MAINOS
Koronatestausta Malmilla. Asiantuntijoiden mukaan virus ei enää häviä maailmasta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”Delta muutti pelin” – näin pandemia loppuu

Asiantuntijoiden mukaan viruksesta ei voi enää päästä eroon.

Koronan nollalinjana tai ”zero COVIDina” tunnettu strategia, jossa viruksesta pyrittäisiin pääsemään täysin eroon on muuttunut käytännössä mahdottomaksi, ja pandemia loppuu siihen, että lähes kaikilla on joko rokotteen tai taudin sairastamisen kautta hankittu immuniteetti. Näin arvioivat The Atlanticin haastattelemat asiantuntijat.

– Ennen tuntui mahdolliselta, että yhteisellä ponnistelulla voitaisiin päästä pisteeseen, jossa koronavirusta ei käytännössä olisi enää olemassa, Bostonin yliopiston epidemiologi Eleanor Murray sanoo.

– Delta on kuitenkin muuttanut pelin, hän jatkaa.

Siinä missä vapaasti leviävän alkuperäisen Wuhanin koronaviruksen R0 oli noin 2-3, puhutaan nyt leviävän deltavariantin kohdalla jopa 5-9 R0-arvosta. Se merkitsee, että yksi tartunnan saanut levittäisi viruksen keskimäärin 5-9 muuhun. Tämä on muuttanut myös tapaa, jolla epidemia etenee.

Koronaviruksen tiedetään levinneen aiemmin pääasiassa ryppäissä. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että alkuun vain noin 10-20 prosenttia koronavirustartunnan saaneista aiheutti jopa 80 prosenttia kaikista tartunnoista. Valtaosa taudin saaneista ei siis tartuttanut ketään ja jotkut harvat taas tartuttivat valtavan määrän muita.

Deltan kohdalla tämä ei pidä enää samalla tavalla paikkaansa ja käytännössä kuka tahansa voi asiantuntijoiden mukaan olla niin kutsuttu superlevittäjä.

Rokotukset eivät riitä

Julkisuudessa on viime aikoina pyörinyt huolestuttavia tietoja rokotteiden tehosta deltavarianttia vastaan. Siinä missä rokotteet antoivat lähes täyden suojan alkuperäistä koronaa vastaan, saattavat niistä parhaatkin estää deltatartuntoja ehkä vain 42-76 prosenttisesti.

Vaikka tämä voikin kuulostaa pahalta, on kyse vain havaittavasta tartunnasta. Ainakin mRNA-rokotteet, kuten Suomessa pääasiallisesti annettava Pfizerin ja Biontechin rokote suojaavat tutkimusten mukaan deltankin kohdalla 88-prosenttisesti oireiselta tartunnalta ja 96-prosenttisesti sairaalahoitoa vaativalta tartunnalta. Koronakuolemalta rokotteet suojaavat liki täydellisesti.

Rokotetut ovat siis yhä erinomaisessa suojassa taudilta. He voivat kuitenkin levittää deltaa, joskaan eivät läheskään yhtä hyvin kuin rokottamattomat.

Samaa korosti viime viikolla Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.

– Minä näen sen niin, että deltavariantti on alleviivannut tehosterokotuksen tarvetta. Sillä tulee edelleen hyvä suoja vakavaa tautia vastaan. Se on lopulta tärkein asia, Rämet totesi Verkkouutisille.

Hänen mukaansa nyt on kuitenkin entistä selvempää, että molemmat rokotteet saanut ei voi ajatella, etteikö hän voisi olla yhä tartuttaja. Rämet huomauttaa, että sama olisi tosin totta, vaikka teho tartuntaa vastaan olisi 95 prosenttia. Tällöinkin joku rokotettu aina sairastuu ja voi myös tartuttaa muita.

Deltan arvioidaankin voivan levitä 50-prosenttisesti rokotetun väestön lävitse nopeammin kuin alkuperäinen virus olisi levinnyt täysin rokottamattomassa väestössä.

– Turvaan päässeet yhteisöt ovat taas vaarassa. Rokotteet voivat vähentää aaltojen kokoa ja vaikutusta ja hillitä leimahdukset pelkäksi kytemiseksi, mutta delta-ongelmaa ei voida ratkaista vain rokotteilla, Eleanor Murray arvioi Atlanticille.

Tämä muuttaa pandemian tilannekuvaa. Vielä ennen deltaa moni uskalsi toivoa, että tauti voitaisiin pitkälti rokottaa pois -ainakin paikallisesti. Nyt tämä ei enää asiantuntijoiden mukaan onnistu.

”Exit-aalto”

Rajoituksia purkavissa maissa tullaan London School of Hygiene and Tropical Medicinen epidemiologi Adam Kucharskin näkemään ”exit-aaltoja”. Rokotusten edetessä näistä aalloista tulee kuitenkin pienempiä ja helpommin hallittavia.

Laumasuojaan rokotteilla ei kuitenkaan todennäköisesti päästä. Esimerkiksi Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC laskee, että deltan pysäyttäminen vaatisi matalimmilla R0-arvioilla vähintään 90 prosentin rokotusastetta väestössä. Mikäli laskelma tehdään deltan korkeimman R0-arvion perusteella, tulee rokotteilla saavutettavasta laumasuojasta matemaattinen mahdottomuus.

Kuinka pandemia sitten lopulta päättyy?

The Atlanticin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan delta merkitsee, että viruksesta tulee lopulta endeeminen. Se siis liittyy muiden ihmiskunnassa kiertävien koronavirusten joukkoon.

Lähes jokainen myös väistämättä altistuu virukselle ennemmin tai myöhemmin – joko rokotettuna tai rokottamattomana ja väestön immuniteetti rakentuu lopulta sellaiseksi, ettei virus enää pysty painamaan yhteiskuntia polvilleen, vaikka jotkut yhä sairastuvatkin.

– Elämä palaa tulevaisuudessa sellaiseksi, millaista se oli kaksi vuotta sitten. Voit juosta jonkun luokse, halata heitä, saada tartunnan, kuluttaa puoli pakettia nenäliinoja ja jatkaa elämistä, Emoryn yliopiston tartuntatautitutkija Jennie Lavine summaa.

Etenkin käytännössä rokottamattomissa maissa tämä tulee kuitenkin olemaan hidasta ja johtamaan vielä moniin tuhoisiin korona-aaltoihin.

– Minulta liikenee niukasti sympatiaa ihmisille, jotka riitelevät pienistä toimista rikkaissa maissa samalla kun isossa osassa maailmaa kärsitään hallitsemattomista epidemioista, Adam Kucharski sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt