Tyypin 1 diabetekseen sairastuvien ja terveiden lasten D-vitamiinipitoisuuksissa ei ole eroja missään ikävaiheessa, käy ilmi FM Marjaana Mäkisen Turun yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.
D-vitamiinin saantia voidaan mitata verestä D-vitamiinin varastomuodon 25-hydroksi-D-vitamiinin [25(OH)D] seerumipitoisuuksina.
Marjaana Mäkinen mittasi väitöstutkimuksessaan tätä D-vitamiinin varastomuotoa vuosina 1994–2004 syntyneiltä lapsilta, joiden terveyttään seurattiin 15-vuotiaaksi asti tai kunnes he sairastuivat tyypin 1 diabetekseen.
– Tutkimuksessa 25(OH)D-pitoisuudet olivat alimmillaan heti syntymässä otetuissa napaseeruminäytteissä, jolloin ne olivat keskimäärin noin 30 nmol/l, kun 50 nmol/l tai sen ylittäviä määriä pidetään riittävänä D-vitamiinipitoisuutena, Mäkinen kertoo tiedotteessa.
Alhaisiin pitoisuuksiin vaikutti suuresti se, että äidit eivät raskausaikana käyttäneet keskimäärin lainkaan D-vitamiinivalmisteita ja myös D-vitamiinin saanti ravinnosta jäi puutteelliseksi.
– Tällä ei kuitenkaan nähty olevan vaikutusta lasten sairastumiseen tyypin 1 diabetekseen, Mäkinen huomauttaa.
Äidin ikä vaikutti napaseerumin 25(OH)D-pitoisuuksiin siten, että mitä vanhempi äiti oli lapsen syntyessä, sitä korkeampi oli pitoisuus, vaikka äitien D-vitamiinin saannissa raskausaikana ei havaittu iästä johtuvia eroja.
Äitien D-vitamiinin saanti ei myöskään ollut yhteydessä energiansaantiin, vaikka yleisesti vitamiineja saadaan enemmän, kun ravintoa syödään enemmän. Äidin D-vitamiinin saannilla tai napaseerumin 25(OH)D-pitoisuudella ei ollut yhteyttä lapsen syntymäpainoon tai -pituuteen.
Vuodenaika ja maidon D-vitaminointi
D-vitamiinipitoisuuksien vuodenaikavaihtelu oli suurta, ja kesällä syntyneillä napaseerumien pitoisuudet ylittivät useimmiten 50 nmol/l raja-arvon. Alle kaksivuotiaiden ryhmässä vuodenaikavaihtelua D-vitamiinipitoisuuksissa ei kuitenkaan havaittu.
Myös maantieteellisellä sijainnilla oli vaikutusta: Oulussa syntyneillä oli keskimäärin matalimmat pitoisuudet syntymähetkellä, Turussa taas korkeimmat.
– D-vitamiinipitoisuudet nousivat näytteissä pian syntymän jälkeen, kun lapsille alettiin antaa suositusten mukaisesti D-vitamiinitippoja kahden viikon iästä lähtien. Myös maitotuotteiden D-vitaminointi, joka alkoi Suomessa vuonna 2003, vaikutti lasten D-vitamiinipitoisuuksiin merkittävästi, Mäkinen sanoo.
Lapsen painoindeksi vaikutti pitoisuuksiin, niin että painoindeksin kasvaessa D-vitamiinipitoisuus aleni. Myös lapsen ikä vaikutti tuloksiin, mutta ei yhtä suoraan, vaan 4–5-vuotiailla oli yleensä matalimmat pitoisuudet.
Tyypin 1 diabetes
Tyypin 1 diabeteksen syytä tai syntymekanismia ei vielä tunneta.
Vaikka keskimääräisiä eroja seeruminäytteiden D-vitamiinipitoisuuksissa terveiden ja diabetekseen sairastuvien lasten välillä ei missään ikävaiheessa löydetty eikä D-vitamiinipitoisuuksilla ollut vaikutusta diabetekseen viittaavien vasta-aineiden muodostumiseen tai sairastumisikään, voi D-vitamiinilla olla vaikutusta johonkin näistä myöhemmin paljastuvista mekanismeista ja siten diabeteksen puhkeamiseen joillain yksilöillä.
– Joka tapauksessa riittävä D-vitamiinin saanti on tärkeää ja siitä on monia terveydellisiä hyötyjä, Mäkinen muistuttaa.
FM Marjaana Mäkinen esittää väitöskirjansa Vitamin D and type 1 diabetes – Serum 25-hydroxyvitamin D concentrations and risk of type 1 diabetes in children julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 21.2.2020.
