Verkkouutiset

Chile äänesti uudesta presidentistä – konservatiivien ehdokas vahvoilla

Turvatoimia vahvistettiin Santiagossa, jossa tuhannet poliisit vartioivat äänestyspisteitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Chile valitsi sunnuntaina presidentin seuraavalle neljälle vuodelle. Sosialistisen PSC-puolueen presidentti Michelle Bachelet väistyy virasta kahden toimikauden jälkeen.

Turvatoimia kiristettiin Chilen pääkaupungissa Santiagossa. Tuhannet poliisit vartioivat äänestyspaikkoja ja muita tärkeitä kohteita, kertoo Santiago Times.

Mielipidekyselyjen mukaan ennakkosuosikki uudeksi presidentiksi oli konservatiivien Sebastián Piñera. Hän oli virassa jo yhden toimikauden vuosina 2010–2014. Center for Public Studies -tutkimuslaitoksen mukaan Piñeran takana on 44,4 prosenttia äänestäjistä.

Fuerza de la Maoría -listan ehdokas Alejandro Guiller on seuraavana 19,7 prosentin kannatuksella.

Ennakkoarvioiden mukaan tavanomainen äänestysaktiivisuus ennakoisi Piñeran voittoa. Vasemmisto hyötyisi korkeasta vaali-innokkuudesta. Chilen edellisissä presidentinvaaleissa vain vajaat 50 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.

Chilen parlamentti hyväksyi vuonna 2015 lain, joka rajoitti julkista vaalikampanjointia kaduilla. Muutos on nähty ongelmallisena, sillä Chilen äänestysaktiivisuus on laskenut tasaisesti viime vuosikymmenten aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)