Verkkouutiset

Carunan opetus: kansanedustaja esittää 10 prosentin kattoa sähkön siirtohintojen korotuksiin

Talousvaliokunnan jäsen Harri Jaskari muistuttaa energiaviraston vastuusta, kun sähköyhtiöiden tuottotavoitetta määritellään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Harri Jaskari (kok.) penää villinä käyvään energiakeskusteluun malttia tutkia, ennen kuin etsitään syyllistä. Jaskarin mukaan sähkön siirtohintojen kovat nousut ovat seurausta monesta tekijästä, mutta ennen kaikkea katse kohdistuu sähkönsiirtoyhtiöiden tuottotavoitteen määrittelyyn. Siinä vastuu on energiavirastolla.

– Minusta homma pelkistyy nyt energiaviraston kontrolliin: mikä saa olla tuottotaso? Mikäli hintoja nostetaan, aletaanko samantien investoida? Miten kontrolloidaan kansainvälisten konsernien sisäisiä lainajärjestelyjä? Mitä pidetään järkevinä investointikohteina, Jaskari sanoo.

Jaskarin mukaan valiokunta alkaa nyt käsitellä sähkönsiirron hinnanmuodostusta. Hänen mukaansa ensin on tutkittava ja sitten vasta tehtävä johtopäätöksiä.

Jaskari muistuttaa, että vuoden 2011 Tapaninmyrskyjen jälkeen sähköyhtiöiden huoltovarmuusvelvoitteita kiristettiin ja päätettiin korkeimmista sanktioista, mikäli huoltovarmuutta ei kyetä saavuttamaan.

– Jo tuolloin tiedettiin, että jostakin se täytyy maksaa.

Suurempi kysymys on Jaskarin mukaan koko energiapolitiikan suunta: hän kannattaa pienempiä ja lähempänä kuluttajaa olevien sähköntuotantoyksiköiden lisäämistä sekä sähkön älyverkkojen käyttöönottoa, jossa siirtokapasiteetti saadaan paremmin hyödynnettyä.

– Kun nämä kaikki selvitykset olemme saaneet, pystytään määrittelemään tarvittava korotuspaine. Silloin voisimme laittaa myös katon hinnankorotuksille. Mielestäni kohtuullinen korotus pitää olla alle kymmenen prosenttia vuositasolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)